Michelin-ravintola ASK: Parhaista parhaat! – Lasissa & lautasella

Yhden tähden Michelin-ravintola Ask pisti seitsemän toimintavuoden ja kuuden Michelin-tähden jälkeen ovet säppiin. Tosin vain toistaiseksi, sillä Langhoffien voimapari on luvannut Askin palaavan – entistä ehompana. Kun aika on. Ja sopiva tila löytyy. Ennen ovien sulkeutumista ehdittiin Vironkadulla nauttia vielä ’viimeinen’ illallinen teemalla Parhaista parhaat – Best of The Best.

Vielä kerran pojat! Elokuun loppupuolella mestarikokki Filip Langhoff tiimeineen pisti kutsuvieraiden iloksi Askin taipaleen kaikkein parhaimmat annokset lautasille. Illan emäntä, Linda Stenman-Langhoff oli kaivanut viinikellarin kätköistä harvinaisen upeita nestemäisiä herkkuja ja kaateli niitä illan mittaan laseihin. Ravintoloitsijapariskunta halusi tarjota ystäville ja yhteistyökumppaneille vielä viimeisen, unohtumattoman Ask -aterian.

Sellainen illasta tulikin – ikimuistoinen. Itselleni myös ensimmäinen ja samalla viimeinen kokemus ensimmäisen aallon Askissa koskaan.

Ravintola Askissa näkyi ja maistui ravintoloitsijapariskunta Langhoffin saumaton yhteistyö – Filip on vetänyt keittiötä ja Linda vastannut Askin upeasta viinitarjonnasta sekä lämminhenkisestä salitunnelmasta.

Tästä Askin tarinasta piti tulla täysin toisenlainen. Sopivaa hetkeä sen tarinan taltioimiseen ei ole kuitenkaan toistaiseksi tullut. Ehkä sen aika tulee – myöhemmin.

Malttia. Sitä olen viime viikkoina joutunut harjoittelemaan hyvin konkreettisella tavalla. Maltti ei kuitenkaan enää riitä näiden tunnelmien piilossa pitämiseen. Eikä riitä aikakaan. Vuoden viimeisiä päiviä viedään jo. Eikä koko vuoden huippuhetkiin lukeutuvaa ravintolatarinaa voi jättää kertomatta.

Kuusi Michelin -tähteä kertonee jotain Askin tarinasta – pitää tähdistä tai ei. Joten olkoon tämä kuvatarina jonkinlainen muistokirjoitus ja kunnianosoitus yhdelle Suomen tässä mielessä menestyneimmistä ravintoloista.

Klikkaa kuvagalleriat auki ja sukella Askin luonnonläheisten arvojen maailmaan, jonka ytimessä ja sydämen asiana on alusta saakka ollut lähituotettu luomuruoka – jo aikaan, jolloin nämä asiat eivät nauttineet arvosta nykyisestä.

Täytyy myöntää, että vatsassa pyörähteli pieni perhosparvi kun elokuun aurinkoisessa alkuillassa astelin pitkin arvokkaan oloisten kivitalojen reunustamia Kruununhaan katuja. Parvi pyrähti kuitenkin pikaisesti teille tuntemattomille astuessani sympaattisen kompaktiin, jopa kotoisaan ravintolaan.

Sisällä kilpaa elokuun ilta-auringon kanssa sädehtivät Lindan kasvot. Olin saanut Langhoffien välittömästä ja lämminhenkisestä tyylistä maistiaisen jo Jordin viini-illallisella.

Jostain syystä odotin tunnelman Askissa olevan toisenlainen – virallisempi ja jäykempi. Mielikuvat ja todellisuus eivät kohdanneet.

Tälläkään kertaa.

Olin paikalla ensimmäisten joukossa, joten pääsin valitsemaan vapaasti paikkani pellavaiselta näyttävän pöytäliinan verhoaman pöydän äärestä. Valitsin paikoista parhaan – lähellä ikkunaa riitti vielä alkuillasta kuvaamiseen valoa ennen kuin elokuun lämmin, mutta pimeä ilta vyöryi Vironkadulle.

Vähitellen muutkin vieraat löysivät paikkansa pitkän pöydän äärestä. Joukossa oli muutama muista tilaisuuksista tuttu kasvo, mutta ei ketään oikeasti tuttua. Seura osoittautui illan mittaan kuitenkin mitä mainioimmaksi. Vastapäätä istahti kaveri kameran kanssa, viereen Långötorpin puutarhan emäntä ja vinottain Majvikin maatilan isäntä. Lasissa kupli loistosamppanja.

Ravintola Askin ’Best of The Best’ -ajatuksella laadittu syntymäpäivä- ja jäähyväismenu kattoi kaikkiaan yhdentoista ruokalajia huikeine viineineen ja muutaman raikkaan yllätyksen kera.

Ruoasta yksityiskohtaisemmin kuvateksteissä, mutta yhteenvetona kuvailisin Askin annoksia luonnonläheisiksi ja puhtaiksi – selkeiksi.

Myös sana kotimainen pyrkii pintaan viitaten enemmän abstraktiin tunteeseen kuin raaka-aineiden konkreettiseen alkuperään. Hienostunutta suomalaisen sielun ruokaa sanoisin. Maanläheistä – ei karkealla tai ronskilla vaan hellällä ja herkällä tavalla.

Vaikka annokset näyttivät kohtuullisen yksinkertaisilta, niin niiden makumaailma paljasti työn, tekemisen ja taidon annosten takana. Tomaattiveden kohdalla oivalsin, mistä illallisessa pohjimmiltaan oli kyse. Ei syömisestä, eikä ruoasta. Ei edes ruoan nauttimisesta – vaan kokemisesta.

It’s all about inclusive food experience delivered with passion and enthusiasm – the one I’ll remember and cherish in my heart now and forever.

Kirjoitin instagramiin.

Ja sitten ne Lindan valitsemat viinit – huikea kattaus! Osa omaan suuhun jopa niin jättimäisiä, että tahtoi jokunen ruoka-annos jäädä sivuosaan. Ei siksi, että viini olisi annokset alleen jyrännyt. Vaan siksi, että jumalten juoma jo itsessään tarjoili taivasmatkaa.

Elegantti ja vivahteikas samppanja saa aina sydämen ja sukat sykkyrälle. Tällä kertaa sampanjaakin enemmän sävähdytti David Sampedro Gilin Rebelde Riesling Spätlese vuodelta 2009.

Parhaista parhaiden paras? Siinäpä vasta kysymys. Parasta parhaista parhaimpien joukosta on aivan julmetun vaikeaa valita. Joskin asiaa on myös mielettömän hauska pohtia.

Yleensä ottaen en enää saa suurimpia säväreitä miellyttävimmän makukokemuksen tarjoavista annoksista. Ne tuppaavat ihmiselle olemaan niitä tuttuja ja turvallisia. Jossain vaiheessa tuttu ja turvallinen vaan muuttuu tylsän synonyymiksi.

Tällä hetkellä eniten ihastuttaa ruoka, joka tarjoaa makunystyröille haastetta, antaa aivoille ajateltavaa tai saa aikaan joskus omituisiakin oivalluksia.

Annokset, jotka saavat aivosolut solmuun sukeltavat syvälle selkäytimeen.

Askin yhdistetyllä 7-vuotis- ja jäähyväisillallisella Pelle Pelottoman Pikku apulainen istahti viereen jo aiemmin mainitsemaani tomaattivettä siemaillessa sekä savuista peura-hasselpähkinäannosta maistellessa.

Herkullisimmaksi, siis miellyttävimmäksi suolaiseksi nostaisin ehkä harmonisesti meren ja metsän yhdistäneen kuha-kantarelliannoksen. Vaikka kyssäkaali makeine manteleineen ja höyrytetty bun kaviaareineen rynnivät rivakasti rinnalle.

Sorsaan raaka-aineena en osaa vieläkään suhtautua. En tiedä, mitä ajatella kun kyseinen vesilintu lennähtää lautaselle.

Illan isoimman yllätyksen tarjosi The Onion Egg. Taisin olla siitä niin ihmeissäni, että en millään saa palautettua annoksen makuprofiilia enää mieleeni.

Vaikka neljätoista kuusenkerkällä viimeisteltyä pikkupannukakkua ihastutti, niin makeista mustikka-lakritsiannos olisi ehdottomasti se, jonka ensimmäisenä uudelleen eteeni pyytäisin.

Kuvatarinoista jäi uupumaan hämärässä salissa laadultaan luokattomana muistikortille tallentunut Petit Fours -kokoelma kera uudenlaisen makukokemuksen tarjonneen kylmäuutetun kahvin. Maininnan ne ansaitsevat – molemmat. Pikkuruiset korvapuustipullat, pihlajaiset marmeladit ja ulkomuodoltaan marenkimaiset vaahtokarkit luonnonkiven päällä sekä meksikolaisista kahvipavuista uuttamalla valmistettu hentoinen kahvijuoma.

Kaikki kahdeksan tähteä.

Vaikka Askin uksi on toistaiseksi kiinni, niin Vironkatu kasin ovet ovat Langhoffien toimesta yhä auki. Valkoiset pöytäliinat on taiteltu talteen ja matalaa majaansa osoitteessa pitää Askin kasuaalimpi pikkusisko Jord, joka pakkasi kamppeensa Kampin kauppakeskuksesta ja muutti Kruununhaan kaduille lokakuun alussa.

Loppuun kiitokset kirjataan. Olen suunnattoman kiitollinen, että sain Askin illalliselle istahtaa. Vaikka vuoden parhaista ravintolaillallisista kisaa muutama muukin kattaus, niin voinen jo nyt paljastaa, että tämän illallisen tunnelman voittanutta tuskin tänä vuonna enää tulee.

Magic made by people – kiitos Linda, Filip ja Askin tiimi!

Nyt malttamattomana odotellaan ja arvaillaan Langhoffien seuraavaa siirtoa. Muutama oma ajatus aiheesta on päässä pyörinyt siitä lähtien kun Askin vetäytymisestä kuulin. Antaa niiden pyöriä rauhassa – omassa päässä. Koska maltti on yhä valttia. Ja kärsivällisyyskin palkitaan. Kun aika on.

Tuoreimmat tarinat Ravintolatarinoiden Instagramissa ja instatarinoissa!