Keskelle Helsingin eloisinta ydinkeskustaa kätkeytyy piilohelmi – Passio Keittiö & Baari. Michelin -lätkästä ja yleisön ylistävistä arvioista huolimatta tahtoo tämä kolmen ja viiden ruokalajin yllätysmenuita tarjoava ravintola jäädä vaatimattomalla julkisivullaan huomionhakuisempien toimijoiden nilkkoihin. Helmi paljastuu kun osaa aukaista oikean simpukan.
Passion eurooppalaisella vivahteella maustettu taidokas skandikeittiö yllättää – ymmärrettävällä hienostuneisuudellaan sekä runsailla, itse valittujen viinien täydentämillä annoksilla.
Loppukeväästä sähköpostiin saapui viesti: ”Oletkos koskaan käynyt Passiossa?”
Passio – mikä Passio? Missä? Aivosoluni ahkeroivat ankarasti kaivaakseen esiin nimeen sopivaa mielikuvaa muistin syövereistä. Turhaan – mitään ei löytynyt.
Klikkasin ravintolan kotisivuille vievää linkkiä. Ai tällainen Passio – houkuttelevan nättejä annoksia tarjoava tyylikäs ravintola Helsingin ydinkeskustassa. Enpä ole käynyt, mutta näkemäni perusteella kannattaisi ”piilohelmessä” piipahtaa.
Viestin oli lähettänyt Passion ravintoloitsija Jussi Hukkanen viinimessuilta Italian Veronasta. Sovimme vierailusta, jonka toteutumiseen kului kaikenlaisten kiireiden ja muiden sattumien summana kokonaiset neljä kuukautta.
Elokuun alkupuolella astelin viimein sisään ravintola Passioon. Olin keskellä kesää ikkunoiden ohi pariin otteeseen tallustellut ja pannut merkille Kalevankadun ylämäessä sijaitsevan ulkoisesti hillityn oloisen ”keittiön ja baarin”.
Keskeisestä sijainnista huolimatta Passio jää helposti ”piilohelmeksi”. Ilman kadun reunassa seisovaa infokylttiä oven ohi on kevyt kävellä – tunteita herättävästä ja jopa räävittömän revittelyn sallivasta nimestä riippumatta. Tälle huomionhakuiselle linjalle ei ravintola ole lähtenyt. Se pitäytyy hillityn rennossa tyylikkyydessä.
Passion parhaimmat kortit eivät ole ne pöytään lyödyt – ne löytyvät pakasta.
Ryntään loppukesän kostean lämpimästä säästä nihkeänä sisääntulosalin halki suorinta tietä baaritiskillä odottelevan ravintoloitsijan luo. Piti olla ajoissa, mutta tunnen olevani myöhässä.
”Otatko kahvia?”, kysyy näin sammakkoperspektiivistä nähtynä ainakin parimetrinen t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut mies.
Kahvi ei tarinoitsijalle kelpaa, mutta virkistävä kuplajuoma maistuisi. Pelkään ylikuumennutta kehoa entisestään lämmittävän sumpin muuttuvan noloksi hikilaikuksi laattalattialla.
Sain lasiini viinimestari Sergio Baralen (Barale Fratelli) tutuista samppanjarypäleistä klassisella pullokäymismetodilla tuotettua kuohuviiniä Italian Barolosta.
Vasta-avatun pullon terävät kuplat raikkaan viinin seassa olivat sitä, mitä sillä hetkellä kaipasinkin. Se, kuten muutkin Passiossa tarjoiltavat viinit ovat ravintoloitsijan itsensä valitsemia ja maahantuomia.
Viinitie vei – Pohjois-Italiasta Kalevankadulle
Viinillä on aina hyvä avata – illallinen ja keskustelu. Pitkän panimotaustan omaavan Hukkasen nimi tosin lienee monille tutumpi laadukkaiden käsityöläisolueiden valmistuksesta kuin viinien maahantuonnista. Passionkin oluet ovat mestarin omaa käsialaa.
Ravintoloitsija Hukkasen viinitie starttasi vuonna 2012 Pohjois-Italiasta, jossa hän kierteli pakettiautolla pitkin viinitiloja ja lastasi mieluisimmat viinipullot pakun perätilaan. Sittemmin toiminta on muuttunut ammattimaisemmaksi ja mukaan on mahtunut Italian ohella muutama muu Euroopan viinintuottajamaa – Itävalta, Saksa ja viimeisimpänä Ranska.
Mutta miksi ravintoloitsija haluaa tuoda maahan omat viininsä? Kun puuhaa varmasti piisaa ravintolan ydintoiminnankin puitteissa.
Vastaus löytyy valinnanvapaudesta – ja rajatun tuotannon artesaaniviineistä. Siitä, että tuntee viinintekijät ja voi sataprosenttisesti seistä lasiin kaatamiensa juomien takana.
”Kantava ajatus on, että sä tiedät, mitä sä saat. Keskustelet tuottajan kanssa ja olet koko ajan perillä tuotteista – seuraat ihan eri tavalla viinien kehitystä ja vuosikertoja. Ja onhan viinintekijöiden tapaaminen aina antoisaa.”Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Viiniturinoiden jälkeen on aika siirtyä sisääntulotilan ikkunapöytään – puhumaan Passiosta. Ehdin vihdoin vilkaista myös ympärilleni.
Rentoa tyylikkyyttä ja persoonallisia pullovalaisimia
Ravintolasali koostuu kolmesta huonetilasta – sisäänkäynnin yhteydessä sijaitsevasta ruokailutilasta, keskimmäisestä aikanaan optikkoliikkeenä palvelleesta baaritiskin reunustamasta pääsalista sekä kauimmaisesta, kabinetiksi luokittelemastani huonetilasta. Joka muiden salien täyttyessä palvelee myös illallistajia.
Ensimmäisenä huomioni vangitsevat takaseinien itämaistyylisesti kuvioidut seinälaatat. Niissä toistuu ruudutetun laattalattian punaruskea sävy. Lattioiden laatat ovat alkuperäisiä ja niiden kuviointi jatkuu lasiovien teippauksissa.
Seuraavaksi katse kiinnityy sisäänkäyntitilan upeisiin retrohenkisiin tuoleihin. Ne ovat osa muinaisen Palacen jäämistöä.
Passion pöytiä eivät peitä valkoiset liinat. Osa pöydistä on päällystetty tummalla, kohokuvioidulla nahkajäljitelmällä.
Viimeiseksi katse kääntyy kohti kattoa, jota koristavat persoonalliset pullovalaisimet.
Aidoista viinipulloista muokatut tunnelmavalaisimet ovat ravintoloitsijan oman käden jälkeä. Kuten koko sisustus. Lamppu syttyi itävaltalaisen Anton Bauerin viinikellarissa.
”Kierreltiin siellä maat ja mannut, ja sitten mentiin viinikellarille. Siellä oli yks pullo. Se pullo oli 27 litraa. Ja kun mä näin sen, niin mä sanoin Antonille… että mä haluan ton pullon. Mä teen siitä lampun.”Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Suupuhalletusta lasista valmistettua hinnakasta 27 litran pulloa ei Jussi saanut. Hän sai pari pienempää.
Passion katosta roikkuvat nyt lasitaiteilija Jukka Isotalon avustuksella valaisimiksi muokatut 18 litran vetoinen Melchior- ja 15 litran Nebuchadnezzar -pullovalaisimet – useiden pienempien ohella.
Saan eteeni ensimmäisen annoksen viiden ruokalajin menusta – simpukkaravioli simpukkaliemessä kera lehtipersiljakreemin ja lehtipersilja-pankomurun. Liemi kaadetaan tyylikkäästi kulhoon tarjoiltaessa.
Erehdyn pitämään annosta alkuruokana. Kyseessä on kuitenkin tavallista runsaampi Amuse Bouche eli keittiön tervehdys.
Leipäkorista valitsen palan kumpaakin tarjolla olevaa vaihtoehtoa – hapanjuureen leivottua mallasleipää sekä yrttimaustettua foccaciaa.
Levitteenä on suosituksi noussutta vaahdotettua voita. Notkeana sitä on helppo levittää leivän päälle. Huomaan kuitenkin aina kaipaavani ihan tavallista, sopivasti suolattua tai sormisuolalla täydennettyä kirnuvoita. Niin tälläkin kertaa.
Simpukkaravioli liemineen on aivan jumalattoman herkullista. Ravioli on sopivan napakkaa, kermainen liemi täynnä makua ja persilja viimeistelee annoksen makuprofiilin.
Kaavin kulhon putipuhtaaksi ja pyydän saada samaa settiä koko lautallisen. Tarjoilija ymmärtää pyyntöni, mutta kuittaa sen naurahduksella. Alku lupaa ihan huikeaa makujen sinfoniaa – ja harvinaisen nautinnollista iltaa.
Huvilasta se kaikki alkoi
Jatkamme jutustelua ruokailun lomassa – niin, tämä Passio.
Ravintola on helsinkiläisittäin jo kohtuullisen iäkäs – viisi vuotta on Kalevankadun toimitiloissa herkullisen ruoan ja juoman ystäviä Passio palvellut.
Passion taustalta löytyvät useaan kertaan mainittu ravintoloitsija Jussi Hukkanen sekä keittiömestari Jesse Vottonen. Hän ei jaa sukulaissuhdetta keittiömestari Eero Vottosen kanssa, vaikka on aikanaan ravintola Palacessakin työskennellyt.
Miesten tiet kohtasivat lähes parikymmentä vuotta sitten Savonlinnassa. Jussi pyöritti siellä menestyksekkäästi Panimoravintola Huvilaa. Jesse toimi alkuun panimoravintolan kokkina ja eteni siitä keittiömestariksi.
Molempien polut veivät lopulta Savonlinnasta Helsinkiin, jossa ne muutaman vuoden tauon jälkeen kohtasivat. Jussilla oli kiikarissa sopiva liiketila ja idea ravintolasta. Yhdessä lähdettiin tekemään unelmasta totta – vuonna 2014 syntyi Passio.
Samana vuonna pääkaupunkiin pukkasi isosti uusia ravintoloita. Moni sai ”julkkiskokista” keulakuvan. Passiossa pohdittiin, kuinka nousta esiin tunnettuusedun omaavista kanssatoimijoista.
”Me tehdään niin perkeleesti töitä ja vakuutetaan sillä, et me vaan tehdään asiat paremmin kuin muut.”Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Perkeleesti tekeminen on kannattanut. Siinä missä moni samoihin aikoihin avannut ravintola on jo menneiden talvien lumia ja kuluneiden kesien heiniä, niin Passio porskuttaa vahvasti Kalevankadulla yhä. Ja voi hyvin – vuosi vuodelta paremmin.
Tunnettuus on kasvanut käsi kädessä toimintavuosien kanssa – eikä yleisö ole koskaan väärässä.
Matkailusivusto TripAdvisorista löytyy lähes 800 arvostelua Passiosta. Niiden keskiarvo on 4,5 pistettä täydestä viidestä. Tuloksella noustaan noin 1350 helsinkiläisravintolan joukossa kymmenennelle sijalle.
Ovatpa ammattilaisarvioijatkin pistäneet Passion merkille – Michelin lautanen irtosi tänäkin vuonna ja White Guide luokittelee ravintolan ”Very fine” -tasoiseksi.
”Kyllä me pyritään tekemään tästä klassikko”Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Tavoite tarkoittanee, että duunia saa painaa jatkossakin.
Töitä Passiossa tehdäänkin – seitsemänä päivänä viikossa. Passion ovet ovat auki myös sunnuntaisin. Toisin kuin monessa muussa helsinkiläisravintolassa. Lounastakin tarjotaan – keskiviikosta perjantaihin.
Alkuruokana on Itämeren villiä lohta – lempeästi confit -metodilla suussasulavan pehmeäksi kypsennettynä. Kaveriksi lohi on saanut lautaselle napakan mallasmurulla hunnutetun porkkanan, porkkanakastikkeen, tillimajoneesin sekä porkkanan naateista valmistetun naattipeston.
Olen kotona oppinut, että lohta ja porkkanaa ei samalle lautaselle laiteta. En tiedä, mistä oppi juurensa juontaa, mutta syvässä istuu.
Suhtauduinkin annokseen alkuun epäilevästi. Syyttä suotta. Annos oli jälleen herkullinen – porkkana ja lohi eivät saaneet samalla lautasella riitaa aikaiseksi.
Suomiruoka maistuu aasialaisille
Villinä vaeltanut lohi maistui myös kuusihenkiselle hongkongilaisseurueelle. Se oli heidän mielestään kolmen ruokalajin menusta maittavin.
Hongkongilaiset kyselivät aidosti suomalaisen ruoan perään. Hämmennyin. Ai että mikä on suomalaista ruokaa? Juurihan he olivat syöneet menullisen suomalaista ruokaa. Ajattelin heidän etsivän jotain eksoottisempaa, joten heitin hätäpäissäni muutaman esimerkin Lapista -”Oletteko jo maistaneet poroa tai hillaa?” Eivät olleet.
Passiossa käy paljolti ulkomaalaisia – moni tulee Aasian maista.
Pointsit villilohesta. Sitä mieluiten kotonakin käyttäisin. Saatavuus vaan on kovin heikkoa. Ellei itse kalaan lähde. Johtuneeko uhanalaisjulistuksista vai mistä? En tiedä, mutta suhtaudun kaikenlaiseen ”propagandaan” hienoisella varauksella. Se, mikä on jostain pois, on toiselle lisää – kalakin ui bisneksessä.
Lohen kyytipojaksi sain lasiini illan ensimmäisen juralaisen. Sen lempeämmän – puhtaasti Chardonnay -pohjaisen Pierre Richardin, joka passasi annoksen pariksi mainiosti.
Heti perään lasi täytettiin toisella Pierre Richardin juralaisella – Chardonnay oli saanut rinnalleen tuhdimman Savagninin.
Hyvästi hellyys ja lempeys! Napakka, sherrymäinen, neljä vuotta tammitynnyreissä kypsynyt valkoviini sai neidin irvistämään. Maanläheisen ja umamirikkaan possuannoksen myötä alkoivat suupielet jälleen kääntyä irvistyksestä ilon puolelle.
Väliruokana siis matalassa lämpötilassa upean pehmeäksi haudutettua possunkylkeä kera sieniliemen, minikantarellien, sinappitryffelikreemin sekä puffatun perunakräkkerin. Pehmeän possun kruunasi rapsakaksi paistettu nahka – lyömätön yhdistelmä.
Kirkas, voimaakkaasti sienelle maistunut consommé kaadettiin lautaselle jälleen pöydässä. Lempeämpi liemi olisi ollut vasta jokunen vuosi sitten sieniä syömään opetelleen mieleen enemmän.
”Ne ei tiedä, mitä pöytään tulee”
Passio ei tarjoile illallisellaan vain valmismenuta. Valittavana on kolme tai viisi ruokalajia kattava yllätysmenu. Sen sisältö paljastuu syöjälle illan mittaan sitä mukaan kun annokset tarjoilijan esitteleminä pöytään saapuvat.
Kaikkiruokaisena ja perin laiskana valitsen ravintolassa yleensä valmismenun. Yllätysmenuista sytyn syvemmin – aistit pysyvät avoimina, kun aivot eivät piirrä kuvia annoksista ennakkoon. Tulee myös herkemmin maistettua annoksia ja raaka-aineita, joita en itse välttämättä valitsisi.
Yllätysmenut avartavat. Ja opettavat – inhokit saattavat paljastua suurimmaksi herkuksi koskaan.
”Usein kuulee, että ihmiset joutuvat tekemän liikaa päätöksiä. Nyt me ollaan tehty päätökset ihmisten puolesta. Ne ei tiedä, mitä pöytään tulee.”Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Kaikki eivät pidä ruokayllätyksistä. Etenkään, jos joutuu lyömään reilut 70 kymppiä pöytään todetakseen, etteivät raaka-aineet maistu tai niitä ei ruokarajoitteisena kykene syömään.
Ratkaisu löytyy kommunikaatiosta – asia kuin asia järjestyy, kunhan uskaltaa avata suunsa.
Passion yllätysmenussa ruokarajoitteisuudet on huomioitu laatimalla ennakkoon useita annosvaihtoehtoja rajoitteisten varalle. Menun voi nauttia vaikka vegaanisena.
Erityistarpeista tiedustellaan ennen aterioinnin aloittamista. Viimeistään silloin kannattaa suu avata ja listata allergioiden, herkkyyksien ja ruokaideologien lisäksi myös inhokit, joista ei keskustella. Parhaimman ateriakokemuksen saa kun avautuu aiheesta jo pöytävarauksen yhteydessä.
Ravintolakokit ovat ammattitaitoisia, mutta eivät taikureita – tyhjästä on paha nyhjästä.
Muutaman päivän varoitusaika antaa mahdollisuuden hankkia korvaavat, erityistarpeisiin sopivat raaka-aineet.
Seitsemän ruokalajin menussa pääruokia on tarjolla kaksin kappalein – lihaisa ja kalaisa.
Ahvenilla aloiteltiin. Lasissa annokseen aivan mainiosti istuva itävaltalaisen Weingut Anton Bauerin eloisa ja elegantti Ried Rosenberg Grüner Veltliner vuosimallia 2017.
Neljäs ruokalaji esitellään Passion tulkintana kesäkeitosta. Katson kala-annosta ja esitän epäilyni ravintoloitsijalle – äidin tekemä kesäkeitto on mun lempiruokaa, eikä sen seassa ui ahvenia.
Yllätysmenun neljäs annos yllättää – kullankeltaisiksi ja rapsakoiksi paistetut ahvenfileet eivät sekoita kukkakaalikastikkeella hunnutetun, hernepyreen, tuoreiden herneiden ja rapsakan kukkakaalin luomaa makumuistoa perinteisestä kesäkeitosta.
Mainion makukokemuksen lisäksi ahvenannos tarjosi aivoille haastetta. Voiko tulkinta kaikille tutusta kesäkeitosta sisältää kalaa?
Kyllä voi. Etenkin, jos kyseessä ovat merestä ongitut ahvenet. Koska onkiminen ja ahvenet kuuluvat kesään.
Illan parhaimpia annoksia pohtiessani asettui kesäinen kalalautanen lopulta koko aterian maistuvimmaksi – siihen simpukkaisen Amuse Bouchen rinnalle.
Vaikka annoksen kuvailua alkuun kritisoin, niin ahvenen tuominen kesäkeittoon oli keittiömestari Vottoselta koko aterian nerokkain oivallus. Kunhan sen vaan itse oivalsin.
Lihaisa pääruoka on se, jota sekasyöjät usein eniten odottavat – sillä saa viimein vatsansa täyteen.
Perunakroketein ja valkosipulipyreellä täydennetyt vasikan entrecote sekä vasikkaragu tummalla valkoviinikastikkeella ja lasillisella piemontelaisen Silvano Bolmidan vuoden 2017 Langhe Nebbiolo Frales DOC -punaviiniä alkoi olla itselleni jo liikaa – alkupäivän paastoamisesta huolimatta.
Eikö täysi vatsa ravintolassa ole vain positiivinen asia?
On ja ei – ruokaa on ollut riittävästi, mutta väkisellä ahtaminen turruttaa aistit. Annoksessa oli kaikki kohdallaan, mutta makumuistot jäivät hatariksi. Pikkelöityä sipulia muistan kuitenkin pyytäneeni lisää – retorisesti.
Miksi olo oli jo neljän lautasen jälkeen ylikylläinen? Annokset olivat kyllä isompia kuin seitsemän ruokalajin menulta osasin odottaa, mutta veikkaan vastauksen löytyvän raaka-aineista – riittävästi rasvaa ja monipuolisesti proteiinilähteitä saavat aivojen kylläisyysreseptorit kylläisiksi. Vaikka vatsa fyysisesti vielä vetäisikin.
Pohjolasta – taidolla ja eurooppalaisella vivahteella
Passion linja oli illan mittaan kirkastunut mielessäni. Olin kuitenkin tivannut ideologiaa etukäteen sekä ravintoloitsija Hukkaselta, että keittiömestari Vottoselta – kummaltakin erikseen. Koska ravintolan täytyy tietää, mitä tehdään – mistä ammennetaan ja ponnistetaan.
Hukkanen ammentaa viinimaailmasta.
”Meidän ideologia on sama kuin huonon vuosikerran viinintekijän. Ei käytetä ihan älyttömän kalliita raaka-aineita. Hyvä kokki saa tehtyä edullisemmistakin raaka-aineista hyviä juttuja. Kuten taitava viinintekijäkin pystyy tekemään huonon vuoden sadosta hyvää viiniä. Se on se taito.”Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Ravintoloitsija Jussi Hukkanen
Keittiömestari Vottonen on lyhytsanaisempi. Hänen mukaansa Passio tarjoaa kohtuullisen simppeliä sesonkeihin tukeutuvaa skandiruokaa eurooppalaisella twistillä. Hän nostaa esiin myös menun vaihtuvuuden – yhdestä kahteen annosta vaihtuvat ruokalistalla hiljalleen niin, että koko menu uudistuu noin 4-6 viikon sykleissä.
Allekirjoitan molempien näkemykset. Skandinaavisuus näkyy erityisesti pääraaka-aineissa, joita elävöittää ripaus ”eurooppalaista eksotiikkaa”.
Liemet ja kastikkeet sekä klassiset valmistustavat vievät ajatukset Ranskanmaalle. Ravioli ja foccacia muistuttavat saapasmaan vaikutteista.
Passion annokset ovat kauniita ja kohtuullisen yksinkertaisia. Vaikka komponentteja saattaa annosta kohden olla kuusikin erilaista, niin kyllä ”kadunmieskin” nämä annokset tajuaa – hienostuneisuudesta, hienoisesta hifistelystä ja pienestä kivasta kikkailusta huolimatta. Ne tuovat annoksiin moniulotteisuutta – vetämättä kuitenkaan överiksi.
Scandinavian casual fine-dining lienee määritelmä, johon Passion linja kiteytyy.
Illan hiljalleen hämärtyessä jäljellä oli vielä jälkiruoka – tai kaksi.
Ensimmäisenä sain eteeni eksoottiselta kuulostaneen marinoiduilla mansikoilla, mansikkakreemillä, mansikkaliemellä sekä koivuöljyllä täydennetyn koivunlehtijäätelön.
Koivunlehtijäätelö myös maistui eksoottiselta – vihreältä ja makealta. Taikoja alkoi tapahtua kun jäätelön tuuppasi samaan lusikkaan mansikan kanssa. Vaikka mansikkaa pidetäänkin makeana marjana, niin riitti siinä hapokkuutta taittamaan ja tasapainottamaan jäätelön makeutta. Olipa omintakeinen, mielenkiintoinen ja maukas yhdistelmä.
Makeat jälkiruokaviinit jätän yleensä väliin. Tällä kertaa en jättänyt – onneksi. Matala-alkoholinen Barale Fratellin Aie Sottane Moscato d’Asti oli iloinen eikä ollenkaan liian makea vaan kevyiden kuplien ja kokonaisuutta tasapainottavan hapokkuuden myötä jopa raikas yllätys.
Pääjälkkärinä tarjoiltu banaanikakku pirteällä limesorbetilla ja limehyytelöllä sekä karamellisoidulla banaanipyreellä ja rommisuolakaramellilla kuulosti ja näytti herkulliselta. Tuhti jälkiruoka oli vaan tällä kertaa tarinoitsijalle liikaa – vaikka parhaani tein, niin banaanikakun rippeet jäivät lautaselle.
Passio tarjosi monipuolisen, makoisan ja tasavahvan ruokamatkan. Pari annosta nousi yli muiden – simpukka amuse sekä kesäkeitto ahventen kera.
Illallisen loppuosa hieman kärsi täydestä vatsasta ja kylläisestä mielestä johtuen. Viinit täydensivät kokonaisuutta kivasti ja tarjosivat myös muutaman uuden makuelämyksen.
Seitsemän ruokalajia viiden hinnalla(ko?)
Viiden ruokalajin menu kustantaa Passiossa päälle seitsemänkymppiä, kolme ruokalajia irtoaa reilulla viidelläkympillä.
Ennen illallista kommentoin hintatasoa ravintolan keskeisestä sijainnista, Michelin -lätkästä ja TripAdvisorin tyytyväisistä arvioista huolimatta oman mitta- ja kokemuspuuni mukaan arvokkaaksi.
Hintaa ei auta perustella seitsemällä ruokalajilla, jos menu myydään viisi ruokalajia kattavana. Ostopäätös kun tehdään ennen, eikä jälkeen aterioinnin.
Useimmat varmasti kokevat saavansa Passiossa rahoilleen vastinetta ja enemmänkin. Lähinnä jäi mietityttämään, että kuinka monta potentiaalista asiakasta tämä yleinen ”tyytyväisyyskikka” jättää oven ulkopuolelle.
Mitä jos asiakas jo ravintolaa valitessa tietää, mitä rahalla saa? Tai se pieni ylimääräinen olisikin täysipainoisten annosten sijaan vain jotain pientä ja ylimääräistä?
Passion kohdalla ovi lienee käyneen sopivan tiuhaan hinnoittelumallista huolimatta. Kokemuksen perusteella voin myös vilpittömästi todeta, että Passiossa rahalle saa vastinetta – niin laadun, määrän kuin kokonaisvaltaisen illalliskokemuksenkin puitteissa.
Neljä tuntia hurahti Passion pöydässä ihan huomaamatta. Oven painuessa torstai-iltana takanani kiinni kaikui tunnelmallisen hämäräksi muuttuneissa saleissa yhä iloinen puheensorina.
Yhtä hienoa ravintolakokemusta rikkaampana astelin halki Kalevankadun kansoitettujen terassien kohti rautatieasemaa – vatsa täynnä ja mieli tyytyväisenä. Nyt tiedän mikä Passio on. Se ei ole vain intohimoa tai kärsimystä. Se on myös rohkeutta, rakkautta ja ahkeruutta. Kärsivällisyyttä kärsimyksen sijaan.
ravintolatarinat 