Michelin mainittu NATURA: Ehtaa ravintolarakkautta ensitreffeillä!

Ravintola Natura, Helsinki | ravintolatarinat.fi

Mitä on ravintolarakkaus? Se on sitä kun ravintolakokemus kokonaisuudessaan syöpyy syvälle joka soluun ja saa sydämen läpättämään tavallista tiheämpään tahtiin.

Ihastuksia osuu kohdalle usein. Aito ravintolarakkaus roihahtaa harvoin.

Michelin Oppaankin huomioimassa Naturassa vietetyn illan jälkeen olin syvästi rakastunut ihan kaikkeen intiimissä, laadukkaisiin pientuottajien raaka-aineisiin panostavassa ravintolassa. Kohdalleni oli osunut poikkeuksellinen illallispaikka – löysin kaksoisliekkini ravintoloiden maailmasta.

Voi Natura, minkä teit! Sydämeni ensikokemalta veit, ystävänpäivänä vaivihkaa varastit.

Valloitit ystävällisyydellä, aitoudella, avoimuudella ja anteliaisuudella – kauniisti katetuilla, melko mutkattomilla annoksilla. Sisukkaalla omaan asiaan paneutumisella, syvällä intohimolla ja omistautumisella. Hengenheimolaisuudella – samankaltaisella puhtaaseen lähiruokaan nojaavalla ideologialla, jossa pääpaino lepää kotimaisten metsien, oman pikku puutarhan ja pientilojen antimilla. Eläinten ja luonnon kunnioituksella. Tietynlaisella vaatimattomuudellakin.

Natura lunastaa lupauksen, jota se jo nimessään kantaa – luonto on lähellä ja aitous läsnä.

Helsingin Iso-Roballa majaansa pitävä, huhtikuun alussa kolmevuotissyntymäpäiviään viettävä Natura on roikkunut ravintolalistallani jo pitkään – liian pitkään.

Ensimmäinen havaintoni ravintolan olemassaolosta oli vuoden 2017 marraskuussa – olin matkalla maistelemaan italialaisia naturaaliviinejä vastapäiseen Astoria -saliin. Naturan ovet olivat silloin suljetut. Kävin kuitenkin ison ikkunan takaa sisään kurkistamassa. Painoin paikan muistiini ja kirjasin myöhemmin luvattoman pitkän ravintolalistani jatkoksi. Tänne palaisin – ennemmin tai myöhemmin. Myöhään meni.

Natura on intiimin tunnelman ravintola Helsingin Iso-Roobertinkadulla.

Ystävänpäivänä viimein löysin itseni ystävän kanssa päivän pääillalliselta Naturan pöydästä. Vaiston varassa ja viime tipassa tein edellisenä päivänä pöytävarauksen. Oli onni myötä ja varausjumalat läsnä – taisin viedä viimeisen pöydän.

Tunnelma oli katossa Bulevardilla nautittujen alkupalojen jälkeen parin korttelin päähän leudossa talvisäässä tallustaessa. Illan ensimmäinen – ja viimeinen cocktail oli jo kumottu. Kiljuvin nälkäkin taltutettu.

Naturan ovesta sisään astuessa minut pysäytti ”tuulikaapissa” oranssinkeltaisena hehkuva verhoseinämä. En voinut vastustaa kiusausta – kiskaisin verhot nopealla nykäisyllä sivuun näyttävää sisääntuloa imitoiden. Sain vastaani teräksisenä hohtavan avokeittiön, kolme kummastunutta kokkia sekä yhden sisääntulostani hämmentyneen tarjoilijan.

Yritin parhaani mukaan korjata outoa tilannetta: ”Johanna Ravintolatarinoista moooi! Mun on pitäny jo pitkään tulla tänne. Sä oot varmaan… SÄ?!”, esittelin itseni samalla jääkylmää kättä ravintolan omistajaksi ja keittiömestariksi instagramista tunnistamalleni keittiömestari David Albertille tarjoten. David tarttui käteeni – huvittuneen hymyn kera. Tilanne normalisoitu.

Ravintolan paljaaksi riisutun harmaan betoniseinän rujonkaunis karkeus korostuu valaistuksella.

Natura on perheyritys, jonka näkyvimpänä vaikuttajana häärii hollantilais-suomalaisen taustan omaava keittiömestari David Alberti. Puoliso Anya Sivkova vastaa salin toiminnasta.

Omaan silmään siloposkinen keittiömestari näyttää nuorelta. Poikamaisesta olemuksesta huolimatta vuosia on kertynyt hyvän matkaa yli kolmekymmentä. Kokemustakin laajasti. Treenattu on – koti- ja ulkomaisissa tähtiravintoloissa.

Koulunpenkin kuluttaminen ei ollut nuoren Davidin juttu – lukeminen tökki, tekeminen ei. Onneksi opettaja ymmärsi yskän ja salli kapinallisen kokkiraakileen oppia ravintolakeittiön salat omalla tavalla – kokkaamalla.

Tulevaa keittiöammattilaista innoitti maailmalla palkittu amerikkalainen alan uranuurtaja Thomas Keller kirjallaan The French Laundry Cookbook. Mies, joka tänä päivänä on tunnettu ravintola French Laundryn lisäksi mm. newyorkilaisesta Per Sestä sekä Bouchon Bistroista ja Bakeryistä.

Keller lähti nuorena Ranskaan… ja olikohan se siellä parin vuoden aikana noin puolentusinassa kahden ja kolmen tähden ravintolassa. Mä ajattelin et mä teen ton tismalleen saman homman. David Alberti

Niin David teki. Lähti keräämään oppia maailmalta.

Matkan varrella tutuksi ovat tulleet työtavat ainakin Englannissa, Ranskassa, Hollannissa ja Suomessa – parissa kolmen ja useammassa kahden tähden ravintolassa. On tehty töitä Lontoon La Gavrochessa – paikassa, jossa myös legendaarinen Marco Pierre White aikanaan aloitteli uraansa, oltu eniten Michelin -tähtiä maailmassa ansainneen ranskalaisen Joël Robuchon opissa ja käyty ”helvetillisen” Gordon Ramseyn kovaa kokkikoulua.

Sen David nimeää ”lempiduunipaikakseen”. Tiukasta kurista huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi.

Katosta ripustetut akustolevyt pehmentävät kovien pintojen akustiikkaa ja tuovat korkeaan tilaan ihmismäistä mittakaavaa.

Alkuhässäkästä toivuttuamme ripustimme toppatakit naulaan ja istuuduimme paraatipaikalle ikkunapöytään tutkimaan tilaa ja tunnustelemaan fiilistä ennen ruokalistaan paneutumista. Tunnelma oli hyvin erilainen ystävänpäivävieton aloittaneeseen lappilaisravintolaan verrattuna. Muutamasta ravintolaympäristöjä yhdistävästä seikasta huolimatta.

Kontrasti tyylikkään runsaasti sisustetun bulevardilaisravintolan ja Naturan pelkistetyn tilan välillä tuntui aluksi kovalta. Jopa karulta – jotenkin rujonkauniilta.

Siinä oli jotain niin tuttua. Itselle tärkeää ja rakasta.

Rosoiset harmaaksi maalatut sementtiseinät, kuivahtaneet männyn käppyräoksat, ikkunalautaa koristavat luonnonkivet sekä tehostevärinä paitsi sisääntulon oviverhossa, niin myös takatilan taustaseinässä käytetty lämmin keltainen veivät lyhyelle mielenmatkalle lempipaikkaani – keskelle auringon laskun oranssiksi värjäämää horisonttia kitukasvuisten mäntyjen koristamille rantakalliolle kotiseuduilleni Porkkalanniemeen.

Pari vuotta sitten uusitun ilmeen taustalta löytyy tuttu Ateljé Sotamaan sisarusvaljakko, jonka kädenjälkeä David on kekseliäästi täydentänyt mm. tilan äänimaailmaa mukavammaksi muovaavin ja korkean tilaan ihmismäistä ulottuvuutta tuovin katosta ripustetuin särmikkäin akustolevyin.

Luonto on aidosti läsnä kuivahtaneissa männynoksissa ja ikkunalaudalta löytyvissä luonnonkivissä.

Naturan menu on siistin selkeä – Ala Carte -listalta on helppo poimia mieluisen pääraaka-aineen ympärille rakennettu annos.

Meille oli selvää, että valmiiksi koostetulla menulla mennään. Osin kyse on puhtaasta laiskuudesta, mutta myös tietynlaisesta luottamuksesta ammattilaisia kohtaan.

Haluan uskoa, että valmiiksi koostetuista menuista on rakennettu kokonaisuus, joka korostaa ravintolan tarjoaman ruoan parhaita puolia.

Naturassa valmiita menuita on koostettu kolme – neljä, seitsemän ja yhdeksän annosta kattavaa.

Etkojen jälkeen ei sudennälkä enää vaivannut, joten päädyimme arpomaan neljän ruokalajin Easyn ja seitsemän ruokalajia kattavan Dive In -menuiden väliltä. Lopulta totesin, että kun nyt vihdoin on tänne saakka päästy, niin ”sukelletaan” seitsemän annoksen ”Parhaat päältä”  tarjoavaan kokonaisuuteen. Nappivalinta.

Annokset Naturassa ovat kohtuullisen kokoisia – maistelumenu -tyylisiä.

Menu elää ”orgaanisesti” kulloinkin saatavilla ja parhaimmillaan olevien raaka-aineiden mukaan – kesän sesonkikaudella enemmän kuin talvella. Laadukkaat, luonnolliset raaka-aineet ovat oikeastaan koko Naturan toiminnan ydin.

In 2019, sustainability, ethically chosen, local and organic ingredients and low waste should be not the exception but the rule. At Natura, we have taken all this for granted from the very start and will continue to do so in the future! David Alberti

Natura suosii luonnonmukaisissa olosuhteissa villinä vaeltanutta lihaa ja muita metsänantimia.

Parhaimpien ainesten esiin kaivamiseen panostetaan jatkuvasti. Syy on yksinkertainen – parhaista raaka-aineista syntyy paras ruoka. Mitä luonnollisemmin liha on saanut kasvaa, sitä maukkaampaa se on.

Olen löytävinäni Davidin puheiden taustalta myös huolta ja vastuuta eläinten hyvinvoinnista.

Mitä enemmän eläinten hyvinvoinnin eteen tehdään duunia, sitä parempaa raaka-aine on. David Alberti

David kertoo, että moni lihaa eettisistä syistä karttava nauttii harvat liha-annoksensa Naturassa. Taustalta löytyy vahva luotto ja tieto siitä, että kaikki Naturan tuotettukin liha tulee vastuullisilta pientuottajilta, joille eläinten hyvinvointi on ykkösasia. Esimerkkinä David mainitsee Perkkiön tilan laidunpossun ja Lohilahdelta tulevan karitsan.

Naturassa on viime vuosina siirrytty myös yhä enenevissä määrin tuotetusta lihasta vapaana vaeltavaan riistaan. Fasaaniakin on jossain vaiheessa luvassa. Osa kasviksista kasvatetaan itse ja marjoja poimitaan perheen voimin.

Erityisen ylpeä David tuntuu olevan annosten viimeistelyyn käyttämästään oliiviöljystä. Eikä ihme – Naturassa käytetään maailman parhaaksikin tituleerattua Mannin oliiviöljyä. Sitä samaa, jota lautasille lurautellaan mm. esikuva Kellerin ravintoloissa.

Linnunmaksaa ja marjoja.

Avasimme ystävänpäiväillallisen aina herkullisella linnunmaksalla. Se oli saanut kaverikseen kotimaisia marjoja.

Ennen varsinaista ateriaa olimme toki maistaneet jo ravintolan itsensä leipomaa leipää. Valittavana oli kahta eri sorttia – kolme vuorokautta kohotettua hapanjuurileipää sekä makeaa aniksella ja Sastamalan hunajalla maustettua leipää.

Juurileivän juuri on vuodelta 2016. Se on tehty muutamia kuukausia ennen ravintolan avaamista ja sisältää palan jokaista Naturassa leivottua hapanjuurileipää.

Leivän kera tarjoiltiin ruskistetulla voilla täydennettyä hapatettua voita, jota koristi rapea sipuli ja ripaus ruohosipulia.

En halunnut täyttää itseäni ennen ateriaa enää yhtään enempää pupeltamalla leipää. Valitsin vain pienen palan jännittävää hunajaleipää, joka yllättäen yhdistyi linnunmaksa-annokseen mielenkiintoisella ja herkullisella tavalla.

Brandade ”kalakakku” suolatusta turskasta, perunasta ja oliiviöljystä.

Pientä linnunmaksapalaa seurasi rapeakuorinen, kohtuullisen kookkaaksi palloksi muotoiltu ”kalakakku”.

Kullanruskeaksi paahtunut brandade kätki sisäänsä perunan ja oliiviöljyn lisäksi suolattua turskaa länsinaapurista. Pyörykkä tarjoiltiin maukkaan hummerikastikkeen, hunajamarinoitujen pikkusipuleiden sekä piparjuurimajoneesin kera.

”Turskapyörykän” lisukkeen mausteinen hummerikastike, hunajamarinoidut pikkusipulit ja piparjuurimajoneesi.

Turskapalloa enemmän annoksessa meitä molempia elähdytti mausteinen hummeriliemi – niin täynnä makua! Olisin enemmän kuin mielelläni nauttinut sitä kokonaisen keittokulhollisen.

Pisteet myös makean rapsakoille pikkusipuleille sekä turskapalloa peittäneelle kuorelle, joka kohtuullisesta paksuudesta huolimatta pysyi rapean rapsakkana.

Sienikeitto osana kolmen annoksen kokonaisuutta.

Turskapallot tuhottuamme täyttyi pöytä kolmen kokonaisuudella – molemmille oma sienikeittolautanen, jonka kylkeen yhdeltä tarjoilualustalta ”jaettavaksi” tarkoitetut täytetyt endiiviveneet sekä pikkelöidyt osterit.

Ajatuksen useammasta samanaikaisesti tarjoiltavasta annoksesta David kertoo saaneensa aikanaan Espanjasta.

Seurasi pieni hämmennys, kun kelasin pikaisesti mielessäni, että mihin edessä odottavista vaihtoehdoista tarttuisin ensin. Ennen kuin ehdin asiaa tiedustella, niin tarjoilija vinkkasi, että syömäjärjestys on vapaasti valittavissa, mutta lämmintä sienikeittoa ei kannata jättää jäähtymään.

Tattikeittoa ja sienisalaattia pikkelöidyistä suppilovahveroista.

Pedro Ximénez -sherryllä maustettu tattikeitto oli jälleen herkullista. Ehkä vieläkin herkullisempaa oli keiton alleen kätkemä pikkelöidyistä suppilovahveroista valmistettu sienisalaatti. Parasta kuitenkin yhdessä.

Nerokasta. Miksi tarjota pelkkää sienikeittoa tai sienisalaattia, kun ne voidaan yhdistää toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi? Pehmeän ”kermainen” keitto ja pirteäksi piklatut suppikset toimivat – tiiminä.

Endiivinlehteen kootusta salaatista löytyi klassinen makuyhdistelmä.

Kaikista nauttimistamme yhdestätoista annoksesta vähiten lämpenin suloisille endiiviveneille.

Jos jokin ei lämmitä, niin yritän miettiä miksi. Toisinaan löydän syyn, välillä en. Joskus syynä on raaka-aine, josta en vaan pidä. Tai sitten yhdistelmä, jossa jokin omassa suussa häiritsee.

Endiiviä, aromikasta sinihomejuustoa, päärynärelissiä ja paahdettua saksanpähkinää.

Endiiviveneiden kohdalla en selvää syytä etäiseksi jäämiselle löytänyt. Kyseessähän on klassinen yhdistelmä, jossa endiivi yhdistyy aromikkaaseen sinihomejuustoon ja makeaan omenaan. Tässä tapauksessa Ahvenanmaan päärynöistä valmistettuun relissiin. Kokonaisuuden viimeistelee usein naturaali tai paahdettu saksanpähkinä.

Ehkä hyvinkin aromikas Kappelin Juustolan Ilmeikäs Illusia olisi kaivannut enemmän makeutta päärynärelissiltä. En tiedä. Ajatus tacomaisesta suupalasalaatista on kuitenkin hauska ja toimiva.

Pikkelöity osteri suolatun kurkun, savukerman ja tilliöljyn kera oli yksi illallisen kohokohdista.

Illalliskokonaisuudesta esiin pompsahti kaikkiaan kolme kohokohtaa, mutta kirkkaimmin talvisena päivänä loistivat nämä piklatut osterit.

Emme kuulemma olleet ainoat, jotka näihin ovat ihastuneet – osterit ovat olleet Naturan talvimenun suosituimpia annoksia.

Illan valovoimaisimmaksi tähdeksi suolatulla kurkulla, viskitynnyreiden puruissa savustetulla kermalla, tilliöljyllä sekä ruohosipulilla täydennetyt pikkelöidyt osterit nousivat paitsi helposti nautittavan herkullisuutensa vuoksi, niin myös uutuudenviehätyksestä. Osteritaipaleeni on vielä alkuaskelissa, joten pikkelöity ja savukermalla pehmennetty osteri tarjosi upouuden ruokakokemuksen.

Jos menet Naturaan nauttimaan vain yhden pikkuannoksen, niin valitse tämä. Jos sitä listalta löytyy. Niin minä tekisin. Itse asiassa ajatuksissa oli tilata jälkkärin jälkkäriksi vielä toinen mokoma kera kuohujuoman. Se unohtui. Koska puoliyö, täysi vatsa sekä mielenkiintoiset keskustelut.

Seuraavaksi illan kohokohta numero kaksi ja annos, jota voitanee luonnehtia pääruoaksi. Jos perinteisestä jaottelusta haluaa kiinni pitää.

Toisen kohokohdan tarjosi tattipyreellä, pikkelöidyillä kantarelleilla, puolukalla ja rapeilla ”lehtikaalisipseillä” täydennetty peura-annos.

Tämäkin Inkoon peurasta valmistettu annos yllätti – erikoisella tavalla. En nimittäin tahtonut millään uskoa, että liha oli peurasta lähtöisin. Tarvittiin muutama tarjoilija ja yksi pääkokki vakuuttamaan, että kyllä lautasella peuranfileetä oli.

Kun peuranfilee, kuivatuista tateista valmistettu sienipyre, pikkelöidyt pikkukantarellit, puolukka ja rapeaksi paahdettu lehtikaali pistetään samalle lautaselle, niin ollaan syvällä – metsässä.

Ei väärällä vaan hyvin oikealla ja konkreettisella tavalla – pehmeän sammalikon peittämässä kalliojyrkänteiden reunustamassa notkelmassa. Siellä, missä kesän yli varttunut peuranvasa lepää keskellä kantarellikasvustoa ilta-auringon viimeisten säteiden osuessa vierellä seisovan emon leppoisasti liikahteleviin korviin.

Epäluuloisuuteeni lihan lähdettä kohtaan kumpusi sen lempeästä mausta. Riistalle tyypillinen riistaisuus loisti poissaolollaan hämmentäen tarinoitsijan täysin.

Ystäväni nimesi annoksen parhaaksi koskaan nauttimakseen liha-annokseksi. En itsekään äkkiseltään parempaa pystynyt makumuistoista esiin kaivamaan.

Keittiömestarimme antoi häkellyttävän herkullisesta annoksesta kunnian ”koville raaka-aineille”. Niille se varmasti kuuluukin – osin. Mutta oma osa kuuluu yksinkertaisen ylevälle yhdistelmälle sekä raaka-aineiden taidokkaalle käsittelylle. Vaikka väitän kohtuullisen kova kotikokki olevanikin, niin en samaisesta fileestä olisi kuuna päivänä kyennyt vastaavaa valmistamaan.

Välpalaksi Lempeä Loreley -juustoa ja porkkanahilloketta hiilikräkkerillä.

Välipalana jaoimme annoksen jo aiemmin tutuksi tulleen Kappelin Juustolan pastöroimatonta Lempeä Loreley -valkohomejuustoa kera hiilikräkkerin sekä porkkanahillokkeen.

Meinasimme jättää välipalan väliin, mutta uteliaisuus voitti – onneksi. Loreley saattaa olla luonteeltaan lempeä lehmä, mutta sen maidosta valmistetussa juustossa oli mukavasti aromikkuutta – jopa pikkaisen potkua.

Illan viinivalikoima ensimmäisestä viimeiseen.

Viinejä taas maisteltiin ja lasimalliakin pyynnöstä vaihdettiin. Lopulta viinikattaus oli jokseenkin yllä näkyvä. Viineistä ei pitkäksi venyneen artikkelin puitteissa sen enempää kuin että sisilialaisen Arianna Occhipintin SP68:n löytyminen Naturan viinivalikoimasta oli iloinen yllätys.

Tässä vaiheessa lienee paikallaan kiittää myös salihenkilökuntaa sujuvasta palvelusta. Tupa oli ystävänpäivänä täynnä, joten kiirettä piisasi. Kiireestä huolimatta tarjoilijat ehtivät kertoa tarinoita viinien ja annosten taustalta, täyttää omituisiakin toiveitamme sekä vastata kärsivällisesti kaiken maailman kysymyksiimme.

Makealla puolella oli vastassa jälleen yllätys – yhden sijaan jälkiruokia kannettiin eteen kokonaiset neljä erilaista. Makeaan mieltyneen ystäväni kasvoilta paistoi autuas onni.

Ensimmäiset kaksi jälkiruokaa saapuivat samaan aikaan – toinen lämmin ja täyteläinen, toinen raikas ja kylmä. Tarjoilija kehotti maistamaan annoksia myös ristiin.

Tyrnisorbettia, paahdettua valkosuklaata ja sokeroitua mantelia.

Kipakka tyrni on eräs lempimarjoistani, joten tykkäsin raikkaasta tyrnisorbetista kovasti. Sokeroitu mantelimuru toi kivasti rapsakkuutta, ehkä vähän makeuttakin sitä kaipaaville. Paahdetulle valkosuklaalle en sen sijaan syttynyt. Minun tyrnikokemustani se enemmän häiritsi kuin täydensi.

Suklaa on nimeni ja toinen intohimoni – raaka-aine, jota ilman ei voi ihminen elää. Ei makeana maitosuklaana vaan kivan kitkeränä ja karvaana, luonnollisena ja mahdollisimman tummana versiona.

Annokselle oikeutta tekevää kuvaa vaille jäänyt lämmin suklaamousse oli taivaallisen täydellistä kun sen alta paljastuivat votkasäilötyt kirsikat. Olisipa tämä yhdistelmä jäänyt tähän täydellisyyteen. Mukana ollutta suolakaramellia kun eivät omat aivoni taas ymmärtäneet.

Illan kolmas kohokohta löytyi yllättäen makealta puolelta – Frozen Yogurt 2013.

Jälkiruoat ovat valitettavan usein ravintoloiden heikoin lenkki – melko kalliita, pieniä ja mitäänsanomattomia. Ei Naturassa.

Alla oli jo kaksi pienistä riitasoinnuista huolimatta herkullista makeaa palaa kun eteen tuotiin kookas kolmas. Se paras koskaan missään saamani.

Frozen Yogurt 2013 ei välttämättä lupaa ekstaasia – paitsi Naturassa, jossa vuonna 2013 alkunsa saanutta annosta voitanee kuvata jo legendaariseksi.

Ensimmäisen lusikallisen sitruunalla raikastetun ”jogurttilumen” peittävää, aavistuksen kitkerällä hunajakennolla ja ruusupyreellä täydennettyä jogurttijäädykettä suuhuni sujauttaessa olin suoraan sanoen ällikällä löyty.

Kokemusta on turha yrittää sanoittaa. Kuvatkaan eivät asiaa auta. En oikeastaan voi tehdä muuta kuin kehottaa suuntaamaan tähän isorobalaiseen ravintolaan ja tilaamaan tämän loisteliaan annoksen. Upota lusikka lumivuoren kylkeen ja totea itse, millaisen utopistisen makukokemuksen vaatimatonta jogurttijäädykkeen nimeä kantava annos tarjoaa.

Sitruunaisella jogurttilumella, hunajakennolla ja ruusupyreellä täydennetyä jogurttijäädykettä.

Lumivuoret puoliväkisin täpötäysiin vatsoihin lusikoituamme olimme mielestämme laskua vaille done.

Laskun saimme, mutta myös vielä viimeisen nätisti luonnonkiven päälle asetellun tomusokerilla viimeistellyn sievän makupalan – puolukan koristaman ranskalaisen mantelileivoksen, financierin. Enemmän pisteeksi huutomerkin alle kuin täpläksi i:n päälle.

Pieni jäähyväisleivos oli suorastaan alleviivaus Naturan paremmin kuin hyvin pelittävälle palvelukokemukselle.

Jäähyväisleivoksena pieni marjainen financier.

Loistavan illallisen myötä ja oman Suomen 50 parasta ravintolaa -äänestyksen takaraivossa takoessa on aivan pakko kysyä Davidiltä Naturan keräämistä tunnustuksista.

Harmikseni kuulen, että Suomessa ei ravintolaa ole juurikaan suitsutettu. Mutta tuoreessa Michelinin punaisessa kirjassa Natura on mukana tänäkin vuonna – The Plate Michelin -tunnustuksen saaneena.

Oppaan mukaan The Plate Michelin -tunnustuksen saaneissa ravintoloissa tarjoillaan ”very good food” ja siellä Naturan kuvaus kuuluu seuraavasti…

Carefully chosen ingredients are bound together in appealing seasonal small plates at this intimate restaurant. Techniques mix the old and the new and dishes are full of colour. Go for the ’Classic’ menu, accompanied by a pure wine. Michelin Guide

Kuriositeettina mainittakoon, että vuoden 2019 Michelin Guidesta löytyy kaikkiaan 31 suomalaista ravintolaa – kuusi kantaa yhtä tähteä, neljällä on Bib Gourmand -maininta ja Naturan lisäksi 20 muuta mm. Savoy ja Vuoden ravintolaksikin valittu Chapter löytyvät The Plate Michelin -kategoriasta.

Natura kolahti kovaa. Syitä kolinalle on helppo nimetä. Osa niistä löytyy syvemmältä kuin kauniista lautasista ja maukkaista annoksista. Tunnetasolla ja arvomaailmassa seikkaillaan – taas.

Lähtökohdat ovat kohdallaan kun omat arvot kohtaavat ravintolan arvojen kanssa. Arvot eivät kuitenkaan riitä, elleivät ne kuulu puheissa ja näy ympärillä – paitsi lautasella, niin myös tunnelmassa ja tekemisessä.

Myös intohimo, uskollisuus omille ajatuksille ja periaatteille sekä sitoutuneisuus ovat asioita, joita suuresti arvostan. Kun maut suussa muuttuvat kuviksi mielessä ja villieläimen lihaa nauttiessa voi aistia eläimen käsinkosketeltavan lähellä, niin ollaan päästy jo todella syvälle ihmisen sisimpään.

Konkreettisemmalla tasolla kohtuullinen lasku heittää kiukaalle aina positiiviset jälkilöylyt. Se tunne, kun koet monella tasolla saavasi rahalle vastinetta enemmän kuin osasit odottaa.

Kun tilaat seitsemän ruokalajin menun ja jälkeenpäin lasket saaneesi kaikkiaan yksitoista samaan hintaan… Se saa paitsi palaamaan takaisin, niin myös lämpimästi suosittelemaan ravintola Naturaa – tutuille ja tuntemattomille arvokasta ravintolakokemusta arvostaville. Mene ja rakastu Naturaan.

HOX! Natura juhlistaa syntymäpäiviään koko huhtikuun. Ravintola on poikkeuksellisesti auki seitsemänä päivänä viikossa ja tarjoaa ennakkovarauksella kaikki rakastetuimmat annokset yhdellä, seitsemän ruokalajin menulla huikeaan 49 euron hintaan!

Yhteystiedot Ravintola Natura, Helsinki

webseite erstellen lassen.mapouter{text-align:right;height:500px;width:600px;}.gmap_canvas {overflow:hidden;background:none!important;height:500px;width:600px;}Google Maps by Embedgooglemap.net

Tuoreimmat tarinat Ravintolatarinoiden Instagramissa ja instatarinoissa!