Osteria & Caffé Ventuno: Maistelumenu täynnä MUHKEITA Italian makuja

Italialainen sunnuntai-illallinen ravintola Ventunon maistelumenun merkeissä tammikuussa 2019.

Italian perinteikkäästä ruokakulttuurista innoituksensa kampeavan Osteria & Caffé Ventunon modernilla otteella valmistetut annokset täynnä makua saavat makuhermot hyrräämään ja saappaat pyörimään jaloissa. Ulkoisesti hulppeat puitteet täydentyvät sisätilojen tyylikkäällä, jopa rennon elegantilla tunnelmalla. Vaikka italialaisittain monimuotoinen menu hämmentää ja ”sosiaalisen syömisen” -konsepti arveluttaa, niin sunnuntai-illallisesta Ventunossa jäi suuhun hyvä maku! Ja päähän palava halu palata pian takaisin.

Se tunne, kun illallispöytää varatessa olet epäileväinen, mutta illan päätteeksi toteat illan olleen menestys ja huomaat haluavasi takaisin.

Se tunne on huikea. Onnellinenkin. Niin omasta kuin ravintolankin puolesta.

Näin kävi Helsingin ravintolanäyttämön suhteellisen tuoreen tulokkaan, viime syyskuussa avatun Osteria & Caffé Ventunon kohdalla, jossa vietimme superin sunnuntai-illan neljän hengen ystäväporukan kesken. En ollut ainoa – myös muut tavalla tai toisella ravintola-alaan kosketuksissa olevat kaverit olivat Ventunon esitykseen tyytyväisiä.

Maailmassa kaikki ei mene kuten itse haluaa, joten jotain kitisemistä löytyy – aina. Mutta jos epäilykset vaihtuvat intoiluun ja ravintolasta lähtee hymy huulilla, niin ilta on onnistunut. Ravintola on onnistunut. Tomi Björk ja Matti Wikberg ovat onnistuneet – pistämään kasaan kivan italialaisesta ruokakulttuurista ponnistavan konseptin raikkaan modernilla toteutuksella.

Ventunon hillityn tyylikäs sisäänkäynti sijaitsee Korkeavuorenkatu kaksykkösen kulmassa.

Suuntasimme Ventunoon tammikuisen sunnuntai-iltapäivän kipakassa pakkasessa. Puitteet Korkeavuorenkatu kaksykkösen (italiaksi ventuno) kulmahuoneistossa sijaitsevalla ravintolalla ovat hulppeat.

Vasta remontoitu ja osin yhä työn alla oleva uusrenesanssinen Ohranan talo 1800-luvun lopulta on talvisen auringonlaskun sinisissä sävyissä komea ilmestys – murretun punasävyinen Korkeavuorenkadun koristeellinen julkisivu suorastaan loistaa uutuuttaan.

Viereisellä puistopläntilla korkeuksiin kohoaa uusgoottilainen Johanneksen kirkko – terävine torneineen lähes 75 metrin korkeuteen.

Ohranan alunperin asuinrakennuksena toiminut arvotalo on palailemassa juurilleen – laadukkaiksi asuinhuoneistoiksi kansainvälisine asumispalveluineen ja katutason ravitsemusliikkeineen.  Aikoinaan tiloissa maanpetturit tiukille pannut Venäjän salainen poliisi (Ohrana) taloon tuskin enää palaa. Sen enempää kuin ei neljännessä kerroksessa 1930-luvulla työskennellyt marsalkka Mannerheimkaan. Kummitukset ehkä palaavat – jos talosta koskaan ovat poistuneetkaan.

Tammisesta kulmaovesta sisään astuessa ensimmäisenä vastassa on jotenkin ”vinkkelimäinen” fiilis. Muistikuvat muutaman vuoden takaisesta Vinkkeli -vierailusta ovat jo hieman hataria, mutta jotain samaa tiloissa on – ainakin asiakastilojen sijainti ja muoto sekä sisäänkäyntinäkymää dominoiva baaritiski.

Caffé Ventuno eli ravintolan kahvilapuoli oli sunnuntaina suljettu.

Ventunosta löytyy neljä tunnelmaltaan erilaista tilaa. Perimmäiseksi Punanotkonkadun varrelle sijoittuu kahvila, jossa voi espresso -kupposen ja biscotto -keksin lisäksi nauttia kevyttä aamiaista tai napata leipomuksia mukaan omaan kahvipöytään. Sunnuntai-iltana kahvila oli kiinni.

Kahvilasta pääovelle päin sijoittuu lounastajille ja isommille ryhmille sopiva ruokailutila, joka jatkuu vähän eri fiiliksellä ”eteisaulan” kautta baaritiskin vieressä ehkä parhaiten lounastajia palvelevana tilana.

Tunnelmallaan suurimman vaikutuksen tekee Korkeavuorenkadun päätyyn sijoittuva ”pääsali” sinivihreine seinineen sekä sävytettyine seinäpeileineen.

Hillityn harmonista kontrastia saliin tuovat karkeaan kalanruotoon ladottu tammiparketti, pyöreät puupöydät puolipyöreine nahkasohvineen sekä bistromaiset tuolit nahkaisella istuinverhoilulla.

Rennon tyylikkäässä pääsalissa on toimiva valaistusratkaisu.

Pääsalissa ehkä eniten ilahduttaa kuitenkin valaistus. Asia, joka on sekä tilan toiminnallisuuden, että tunnelman kannalta ratkaisevassa asemassa, mutta joka useimmiten tahtoo olla vähän sinnepäin tai ainakin jollain tapaa päin pyrstöä toteutettu.

Kiitosta ansaitsevat erityisesti pöytien ylle kohtuullisen huomaamattomasti viritetyt kohdevalaisimet.

Niiden valossa heikkosilmäisempikin kykenee tavaamaan pitkää menua ja kuvaamaan ilman lisävaloa valaistuksen kuitenkaan sabotoimatta tunnelmaa.

Hyvät ravintoloitsijat, panostakaa laatuvalaisimiin ja ammattitaitoiseen valaistussuunnitteluun. Lohkaisee ison siivun remonttibudjetista, mutta on panostuksen arvoinen. Etenkin meillä pimeässä pohjolassa.

Kiireettömän sunnuntain illallistunnelma oli rento ja leppoisa.

Tilat oli tutkittu ja seurueemme viimeinenkin jäsen päässyt paikalle. Oli aika avata menu ja tutustua viinilistaan.

Olin itse päättänyt jo puolitoista viikkoa aiemmin pöytää varatessa mennä matalimman aidan yli ja valita 54 euron arvoisen Degustazione Domenican eli sunnuntain maistelumenun. Onneksi – laajasta moniosaisesta menusta ruoan valitsemiseen tuhraantunut aika olisi saattanut viedä iltaa varten paastonneen nälkäkuoleman partaalle.

Laajan menun valinnanvara ehkä jotakuta miellyttää. En kuulu samaan sakkiin. Yksinkertainen on kaunista ja helpottaa muutenkin monimutkaista elämää.

Ehdottomasti tyylikkäimmän menun olen saanut eteeni ravintola Ilveksessä. Ventunon monisivuinen menu kaikkine italiankielisine termeineen sen sijaan sai hikinäppylät nousemaan niskaan. Tarjoilijan antamista lukuohjeista ja suullisesta esittelystä huolimatta.

Loppujen lopuksi koko seurueemme päätyi valitsemaan sunnuntain maistelumenun. Pienellä poikkeuksella – grillatut possun ribsit korvasimme päivän kalalla. Hieman siinä vaihdon mahdollisuudesta tarjoilijan kanssa keskusteltiin, mutta iloksemme järjestely kiireettömänä sunnuntai-iltana onnistui.

Ruokamenun jälkeen kävimme vähintäänkin yhtä laajan viinilistan kimppuun.

Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli maltillinen. Pullotavarassa sen sijaan valinnanvaraa riitti. Joskin viinilistan, toisin kuin ruokalistan laajuuden näen enemmän positiivisena kuin negatiivisena seikkana. Mieltymykseni natu- tai vähintäänkin biodynaamisesti tuotettuihin jumalten juomiin tiivistää yleensä laajankin listan sopivaksi – jopa suppeaksi.

Aloitimme illan perinteiseen tapaan kuohujuomalla. Vaihtoehtoja oli pari. Quaquarinin perinteisellä samppanjametodilla tuotettu Spumante Classese Brut 2010 houkutti Blason Winesin Spumantea enemmän, mutta jäin vielä tuskailemaan hintaa. Reilut 15 euroa italialaisesta kuohuviinilasillisesta tuntui paljolta. Kanssanautiskelijoiden kannustuksesta ja maistiaisen jälkimainingeissa päätin lopulta siihen kuitenkin sijoittaa.

Sijoitus osoittautui, ei vain hyväksi vaan aivan loistavaksi. Olin kuplajuomasta kuohuksissani koko aterian ajan. Tein myös erittäin viisaan päätöksen säästäessäni viimeiset lirut aterian päätteeksi. Vaikka kuplat olivat jo haihtuneet ja viini lasissa lämmennyttä, niin aromaattisuus oli edelleen tallella – laatutavaraa.

Aterian kyytipojaksi tilasimme pöytään pullotavaraa. Tarjoilija suositteli ja maistatti muutamaa viiniä, mutta päädyimme lopulta sisilialaisen Sibilianan 100 prosentiseen Sensale Grilloon (bio). Aiempiin Grillo -kokemuksiin luottaen ja aikalailla pyllytuntumalla mentiin. Osui ja upposi – nautinnollista sellaisenaan sekä loistava paritus kaikkiin illan aikana nautittuihin annoksiin. Hintakin kohtuullinen vajaa viisikymppiä pullolta.

Sitruunalla ja timjamilla maustetut arancinit eli rapeat risottopallot kera timjami-parmesaanidipin.

Ateriointi alkoi cicceheteillä – pienillä, erityisesti Venetsian alueelle ominaisilla tapasmaisilla suupaloilla.

Ensimmäisenä pöytään ennättivät kullankeltaiset arancinit – rapeaksi uppopaistetut sitruunalla ja timjamilla maustetut pienet risottopallot kera timjami-parmesaanidipin. Uuuuaaaahhh… lohturuokaa parhaimmillaan. Kuten isosiskonsa risottokin.

Risottopallo oli herkullinen ja kaikin puolin onnistunut – vaikka ei aivan yltänyt parhaimman koskaan syömäni arancinin tasolle. Ravintola Toca nimittäin tarjoili aikanaan Taste of Helsinki -tapahtuman yhteydessä sellaisen arancinipallon, jota on vaikea ohittaa – rapsakka, tomaattinen riisipallo pestopedillä lämpimänä höyryävän provolone -sydämen kera oli juuri sitä, mitä silloin koleassa sadesäässä kaipasin.

Mieltä yhä lämmittävästä muistosta johtuen odotin Ventunon arancinilta paljon – ehkä liikoja?

Herkullisen juuston puuttuminen aiheutti pienoisen pettymyksen, mutta sitäkin isompi pettymys oli pienen lihapullan tasolle jäänyt koko.

Ymmärrän kyllä, että pallo oli vain pieneksi suupalaksi tarkoitettu, mutta c´moooon… tuplasti enemmän kokoa tai vähintään kolme samanlaista olisi saanut mielen muikeammaksi.

Alici e n’Duja – Mausteista n’duja -makkaraa, vaaleaa anjovista ja pecorinoa fenkolikeksin päältä tarjoiltuna.
Cicchetit ovat pieniä sormin syötäviä suupaloja.

Seuraavaksi sormissa ihastutti Alici & N´Duja – fenkolikeksin päälle kasattu anjoviksen ja mausteisen n´duja -makkaran yhdistelmä.

Tässä vaiheessa aloin innostua ihan tosissani. Koska makua, makua… paaaaljon makua.

Ja sopivasti tulta. Annoskokokin juuri sopiva. Vaikka ei yhtään arancini -palloa isompi. Ylenpalttinen maku korvasi määrän. On vaan ruokia, joita kykenee upottamaan järjettömän määrän. Ja sitten niitä, joita ei – kykene.

Keittiön tervehdys ja Siblianan biodynaaminen Sensale Grillo Bio 2017.

Yllätykseksemme ja isoksi iloksemme keittiö halusi seuraavaksi tervehtiä meitä Farinatalla – genovalaisella kikhernejauhoista tehdyllä pannukakulla, jota koristi pikkelöity kurpitsa kera kikherneiden, sitruunamajoneesin ja hasselpähkinän.

Kiitos keittiölle! Tästä yhden Ventuno -makuelämyksen enemmän tarjonneesta suupalasta.

Kikhernepannukakku eli farinata paahdetuilla kikherneillä, sitruunamajoneesilla, hasselpähkinällä ja pikkelöidyllä kurpitsalla.

En ole aiemmin moista pannukakkua maistanut, enkä ymmärtänyt , että se varmaankin  oli juuri sellaista kuin sen kuuluukin olla. Käytin siis valitettavan paljon energiaa pohjan rapsakkuudesta natisemiseen. Sitä kun olisin kaivannut – enemmän rapeaa tasaisen pehmeäksi jääneen kokonaisuuden vastapainoksi.

Muita asia ei tuntunut haittaavan, joten pistetään oman pilkunviilaustarpeen piikkiin.

Carciofi & Ceci – Friteerattua artisokkaa, kikhernepyrettä, rapeaa kikhernettä ja hasselpähkinävinegrettea kera puu-uunissa paistetun hapanjuurileivän.

Makuhermoja herättelevien suupalojen jälkeen oli aika siirtyä alkupalan eli antipastin pariin.

Carciofi & Ceci – artisokkaa ja kikhernettä. Kaksi annosta yhdellä tarjoilulautasella olisi tuhdin kikhernepyreen ansiosta mennyt näin jaettavanakin alkupalan sijaan jo alku- tai väliruoasta (primi). Ei voi kuin ihmetellä italialaista vatsan vetoisuutta.

Rapeaksi paahdettu artisokka oli yksi illallisen suurimmista tähdistä.

Kikhernepyreeseen en ihastunut, mutta rapeaksi friteerattu artisokka oli aivan jäätävää herkkua. Jälleen niitä ruokia, joita olisin voinut tuhota koko kulhollisen. Yllättävää sinänsä, koska en lukeudu artisokan kaikkein parhaimpiin kavereihin.

Myös annoksen yhteydessä tarjoiltu ”lättänäleipä” eli hapanjuureen leivottu flatbread valloitti.

Ei ole ennen yhtä maukasta lättänää vastaan tullut. Liekö maukkauteen syynä hapanjuuri vai napolilainen puu-uuni? Todennäköisesti molemmat.

Flatbreadin kruunasi vielä sivussa tarjoiltu sitruunalla ja timjamilla maustettu voisula. Herkkua! Kyllä kelpasi.

Pesce e Mediterranea eli päivän kala tarjoiltiin kahden kesken jaettava annoksena kera sitruuna-parmesaanipolentan.

Maistelumenun ribsit tosiaan vaihtuivat päivän kala-annokseen. Päivän kalana tarjoiltiin turskaa, josta minä ja muutkin seurueessamme ilahtuivat. Tuore turska on ihan kelpo kala – pakastekalojen myötä levinnyttä leimaansa parempaa.

Turskaa, haudutettua simpukkaa ja minimustekalaa kera merileväemulsion ja fenkolin.

Turskaa enemmän innostuin kuitenkin annoskuvauksen haudutetuista simpukoista ja minimustekalasta. Olin jo ennakkoon maalaillut mielessäni kuvaa, jossa lautasella kalapalan kaverina lepäilivät sievät simpukat sekä minimustekalat pikkuruisine lonkeroineen.

Kumpaakaan ei harmikseni lautaselta löytynyt. Simpukat olivat ilmeisesti sukeltaneet liemeen ja minimustekalat näyttäytyivät pieneksi pilkottuina lonkeron paloina. Kun niitä vaan malttoi etsiskellä.

Omien odotusten pettäessä seuraa väistämättä myös lievä pettymys. Vaikka annos muuten oli nätti, hyvin valmistettu ja maultaan delizioso.

Vahvasti merellinen lautanen kallistui omassa suussa myös hieman suolaisen puolelle. Muilla ei suolaisuuden kanssa ollut ongelmia, joten mennee jälleen kerran oman sokeri- ja suolavamman piikkiin.

Kala-annos lautasella kohtuullisen onnistuneen siirron jäljiltä.

Turska tuli pöytään jälleen jaettavana. Neljän hengen seurueemme kohdalla tämä tarkoitti käytännössä kahta kahden kalapalan annoslautasta, josta kala lisukkeineen siirrettiin omatoimisesti omalle lautaselle – pienen härdellin saattelemana.

Siirrossa nätiksi paistetut kalapalat hajoilivat ja kastikkeet sekä fenkolit menivät pitkin pöytiä. Viinilasien kaatumiselta kaikkien lautasten ja lasien myötä ahtaaksi käyneellä pöydällä sentään vältyttiin – ahdistukselta ei.

Tätä sekoilua ja sotkemista on sitten tapana kutsua sosiaaliseksi syömiseksi.

Kala-annoksen kyljessä tarjoiltiin pohjois-italialaiseen tapaan vielä pari kippoa sitruunalla ja parmesaanilla maustettua maissipuuroa eli polentaa. Kauhoin maissipuuroa muutaman lusikallisen lautaselle, mutta en olisi sitä kyllä kalan kylkeen kaivannut. Annos olisi toiminut ja täyttänyt ihan sellaisenaankin.

Muutkin taisivat olla samaa mieltä. Tarjoilukippoihin jääneen puuron määrästä päätellen. Ehkä possun kylkirivien kanssa polentakin olisi tehnyt paremmin kauppansa.

21 Tiramisù sisälsi mascarponea, lady-finger -keksiä, kahvilla maustettu Dulcey-creméä, kaakaota sekä kahvi-anglaisea.

Illallisen päätti Italian tunnetuin jälkiruoka, tiramisù – Ventunon tapaan tehtynä. Tiivis täyte oli omaan makuun turhan ”juustoinen”. Olisin kaivannut enemmän keveyttä ja kuohkeutta.

Rakenne ei kuitenkaan ollut tiramisùn suurin ongelma vaan maku – tai sen puuttuminen.

Muu menu täynnä makua antoi odottaa enemmän. Kiitosta kuitenkin kakkupalan sopivasta makeusasteesta ja koosta. Vaikka kakkukuutio alkuun näytti lautasella pienehköltä, niin annoskoko oli kohdallaan.

Pane Ventuno – Ventunon flatbread eli ”lättänäleipä” tehdään hapanjuureen ja kypsennetään napolilaisessa puu-uunissa.

Lopuksi täytyy vielä esitellä tämä Ventunon erikoisuus eli aito napolilainen Stefano Ferrara Fornin puu-uuni, joka kylmänä talvipäivänä hohkasi ihanaa eläväistä lämpöä uuninsuulta metrien päähän. Tämäntyyppinen keraamisella mosaiikilla verhoiltu tiiliuuni mielletään perinteisesti pizzauuniksi, mutta Ventunossa siellä valmistuu paljon muutakin kuin pizzaa – esimerkiksi ne maailman herkullisimmat ”lättänäleivät”.

Terveiset ja kiitokset mukavasta juttutuokiosta myös sisilialaisia sukujuuria omaavalle Samuelille! Juttua olisi piisannut pidempäänkin, ellei muu seurue olisi tullut muistuttamaan parkkiajan päättymisestä – ja muovikortin viilaamisesta.

Stefano Ferrara Forni & Samuel – toinen Napolista, toinen Sisilian Cataniasta.

Pienestä purnaamisesta huolimatta rento sunnuntai-ilta ystävien kesken väljässä Ventunossa oli mielestämme oikein onnistunut.

Mistä tietää illan onnistuneen? Minä tiedän sen siitä, että poistun ravintolasta hymy huulilla, lasku ei kaiherra mieltä ja sormet syyhyävät jo uusien Ventuno -annosten kimppuun.

Miljöökin oli mielestäni viihtyisä eikä palvelussakaan ollut moitteen sijaa.

Vaikka laaja menu enemmän vihastutti kuin ihastutti, niin sitä jälkeenpäin tarkemmin tutkaillessa olen löytänyt aika hemmetin monta kiinnostavaa annosta. Myös maistelumenut näyttäisivät elävän aika mukavasti. Pitkät listat kun tahtovat jotenkin jämähtää – jopa vuosiksi.

Kovasti muodissa olevaa ”sosiaalisen syömisen” -konseptia täytyy hieman vielä pohdiskella. Teoriassa hieno ajatus ja ihan kiva juttu joo, mutta kuinka se nyt oikein suomalaiseen ravintolakulttuuriin käytännössä istuu? Enpä tiedä… Tässä on taas ihan oman artikkelin paikka.

Yhteystiedot Osteria & Caffe Ventuno, Helsinki

Tuoreimmat tarinat Instagramissa ja instan tarinoissa!