Ravintola Perho: Tarjoilijaoppilaiden treeni-illallisella perinteikkäässä Perhossa!

Ravintola Perho, Helsinki | ravintolatarinat.fi

Hotelli- ja ravintola-alan opetusravintola Perhon tarjoilijaoppilaat treenasivat Taitaja 2019 -kilpailua varten. Meillä oli ilo ja kunnia kantaa oma kortemme kekoon osallistumalla kolme ruokalajia kattavalle harjoitusillalliselle. Ihan kaikki ei illallisella mennyt putkeen – kuha meni.

Perinteikäs Perho kutsui taas. Kuten muutamana edellisenä vuonnakin. Tällä kertaa kohdattavana oli vain talven tiukin pakkaspäivä ennen kuin saimme istahtaa tunnelmaltaan lämpimän, mutta muuten vähän viileän Perhon pöytään.

Meitä oli varoitettu. Minäkin olin vetänyt tavallista enemmän villaista niskaan ja varautunut polviin saakka ulottuvin karvatöppösin. Tarpeeseen tulivat – kaikki kerrokset. Enemmän ulkosalla kuin illallispöydässä istuessa.

Ovesta sisään astuessa vastassa oli tuttu puupintojen lämmittämä kotoinen tunnelma. Jotain oli kuitenkin sitten viime visiitin muuttunut.

Ensimmäisenä silmään pistivät aulatilan sohvien paikalla seisovat puiset baarijakkarat. Saliakin oli laitettu uuteen uskoon. Tunnelma tuntui tuoreemmalta – avarammalta ja aiempaa bistromaisemmalta. Tykkäsin. Tallella oli perinteikkään ravintolan tunnelma – tähän päivään päivitettynä.

Puiset pintamateriaalit tuovat lämpöistä tunnelmaa perinteikkään Perhon hienovaraisesti freesattuun ravintolasaliin.

Ilta Perhossa ei tällä kertaa ollut aivan tavallinen tiistainen illanvietto ystävien kesken. Vaikka ystäviä samassa sakissa istuikin. Meillä oli tärkeä tehtävä. Olimme tulleet avustamaan opetusravintolana toimivan Perhon tarjoilijaoppilaita.

Salin takaosaan oli pystytetty oma, kolmesta pöytäseurueesta koostuva kahvila-bistro. Kaksi seuruetta oli tullut nauttimaan kolmen ruokalajin illallisen. Me olimme näistä toinen. Viereisessä pöydässä istuvat pari nuorta herraa esiintyivät kahvila-asiakkaina.

Pientä bistro -lavastustamme palveli kaksi nuorta tarjoilijan alkua, Milla ja Matias, jotka harjoittelivat asiakaspalvelua sekä tarjoilua viikon päästä Joensuussa tapahtuvaa Taitaja 2019 -semifinaaleja varten.

Kyseessä on vuosittain järjestettävä Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa alakohtaisista Suomen mestaruuksista kilpaillaan peräti 43 lajissa.

Menestyneimmät pääsevät edustamaan Suomea kansainvälisille areenoille.

Jotain vihreää… ja vähän valkoista – ruusua.

Meidän iltaamme ei tarjoilijoiden harjoitusillallinen juurikaan vaikuttanut. Näkyvin elementti oli kilpailijoiden suoritusta sivusta seurannut ohjaaja Markku Häiväläinen, joka tarkkaili tilannetta ja kirjasi huomioita myöhemmin tapahtuvia palautekeskusteluja varten.

Oma tehtävämme oli esiintyä tavallisen ravintola-asiakkaan tavoin – tilata Perhon ala carte -listalta kolme ruokalajia ruokajuomineen ja nauttia illasta. Ainoa toive oli, että yksi meistä esiintyisi kasvisruokalijana. Se nakki ei kuitenkaan napsahtanut omaan nilkkaan – lucky me!

Paistettua vasikan kateenkorvaa, sipuli-korinttihilloketta ja fenkolikreemiä.

Alkuruokien kohdalla houkutteli kovasti kaksi eri vaihtoehtoa. Kuohkea rapukeitto käsinkuorituilla katkaravuilla olisi ollut varma valinta. Maistan aina tilaisuuden tullen mielelläni jotain uutta, joten loppujen lopuksi tilasin jotain sellaista, jota en koskaan aiemmin ollut suuhuni sujauttanut.

Vasikan kateenkorva oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus.

Mausta en vielä tämän annoksen myötä jyvälle päässyt, mutta aivomaiseksi luonnehtimani rakenne kävi kyllä selväksi.

Valitettavasti annos oli jäänyt maustamisen puolesta puolitiehen. Kokonaisuus oli omaan suuhun paitsi lattea, niin myös aivan liian makea. Makeat korinttirusinat makeaksi karamellisoidun sipulin seassa ovat mielestäni jo teoriassakin mielenkiintoinen valinta – tårta på tårta. Päälle sirottelemani suola auttoi asiaa hieman. Riittävästi? No ei.

Onko kateenkorva herkkua vai ei? Täytyy tunnustaa, että en tämän annoksen perusteella oikein tiedä. Jatkoon menee kuitenkin – vielä uskallan uudestaan kateenkorvaa lautaselle ottaa. Oikeastaan jo vähän odotan sitä.

Tähän väliin lienee paikallaan vielä muistuttaa, että Perho tosiaan toimii opetusravintolana. Opiskelijat eivät toimi vain tarjoilijoina vaan myös valmistavat annokset. Kokemusta kerätessä ei kaikki aina mene ihan nappiin. Työvuosien tuoma varmuus ja konsistenssi uupuu vielä. Mutta tekemällä oppii ja palautteesta voi ottaa opiksi – kokeneemmatkin kokit.

Punajuuritartar, vuohenjuustomoussea ja keltajuurta.

Seurueemme kaksi muuta jäsentä päätyivät kuohkeaan rapukeittoon. Maistoin. Oli juuri niin herkullista kuin kuvittelinkin kermaisen keiton olevan – #annoskateus. Esillepano sen sijaan ei ollut kaikkein kuvauksellisin. Joten kuvaa ei nyt ole.

Vege -ihmisemme ei tarvinnut sen enempää alkuruokaa kuin muitakaan annoksia arpoa. Vuohenjuustomoussella ja keltajuurella täydennetty punajuuritartar näytti lautasella nätiltä. Hyvääkin oli – kuulemma.

Punajuuritartar tuntuu olevan tällä hetkellä kovin trendikäs annos ravintoloiden listoilla. Ymmärrän yskän, mutta siitä huolimatta hiukan kapinoin. Koska…

Tartarpihvi on raakana syötävä liharuoka, jossa liha on joko terävällä veitsellä jänteistä ja kalvoista irti raaputettua, hienoksi hakattua tai jauhettua naudanlihaa. Wikipedia

Jätän tämän tällä kertaa tähän. Keskustelu käytäköön omassa artikkelissa.

Paahdettua kuhaa, rapuliemessä haudutettua spelttiä ja piparjuurta.

Pääruokien kohdalla löysin jälleen itseni arpomasta kahden annoksen välillä. Poronpotkaa vai paahdettua kuhaa? Päädyin lopulta kuhaan kera rapuliemessä haudutetun speltin ja piparjuuren. Oikea ja vieläpä historiallisen hyvä valinta!

Kuha oli täydellistä. Sisältä sopivan lohkeilevaa ja päältä rapeinta ikinä koskaan syömääni.

Lähetin Millan mukana positiivista palautetta keittiöön. Toivottavasti viestini kantautui kokin korviin.

Rapsakka kala ei ollut annoksen ainoa tähti. Myös rapuliemessä haudutettu speltti yllätti positiivisesti. Speltin rakenne oli kohdallaan, mutta eniten ihastutti maku. Koska sitä oli – paljon.

Vain piparjuuri oli jäänyt pikkasen ujoksi. Rohkeasti mukaan vaan! Kun balanssia vielä vähän hiotaan kohilleen, niin annos alkaa olla omassa arvoasteikossa enemmän kuin kymmenen.

Haudutettua poronpotkaa, selleriä ja punaviini-lakritsikastiketta.

Kanssaruokailijan lautaselle päätynyt poronpotka lienee illallisemme isoin pettymys. Potkan haudutus ei ollut kaikkein onnistunein vaan liha oli jäänyt valitettavan sitkeäksi.

Vastapäätä käytävää poronpotkan ja ihmisen purukaluston välistä taistelua seuratessani olin entistä tyytyväisempi omaan valintaani. Vastustajasta voiton vei lopulta poro, joka kannettiin pöydästä takaisin keittiöön. Poroa paikkaamaan pääsi ylenpalttisen hehkutukseni kohteeksi joutunut kuha.

Grillattu entrecote, pippurihollandaisekastiketta ja friteerattuja perunoita.
230 gramman pihvi piti seurueemme miesvahvistuksen tyytyväisenä.

Seurueemme miespuolinen vahvistus valitsi pääruoaksi kunnon pihviä perunoilla ja pippurisella kastikkeella – odotetusti. Vastalauseiden vähyydestä päätellen annos oli mieleinen. Ja riittävä. Punertava pihvi ainakin näytti herkulliselta, pienet kuoriperunat mukavan paahtuneilta ja hollandaisekastikekin onnistuneelta.

Kasvisihmisemme pääruokana tarjoiltiin paahdettua myskikurpitsaa kera cashewpähkinän sekä linssivinaigretten.

Kasvisannoksen ulkoasulta olisin jälleen toivonut jonkin verran hienostuneisuutta – rouheanpuoleisesti puolitettu kurpitsa keskellä lautasta ei houkuttanut kuvaushommiin. Mutta maku oli kuulemma kohillaan ja syöjää ilahduttivat erityisesti kurpitsapuolikkaan päällä keikkuneet belugalinssit.

Lakritsinen Créme brûlée ja luumusorbettia.

Jälkiruoan osalta koko nelihenkinen seurueemme oli yllättävän yksimielinen.

Kaikki valitsivat aterian päätteeksi lakritsaisen paahtovanukkaan luumusorbetilla. Jokainen oli myös valintaansa tyytyväinen. Kiitosta satoi pöydän joka kulmasta.

Rapeaksi paahtuneen pinnan alta löytyi täyteläisen kermainen vanukaskerros, joka jätti jälkeensä mukavan vienon lakritsiaromin.

Lakritsin määrästä kävimme keskustelua – yhden sopiva oli toisen vähän liian vähän.

Kuuluin lakritsin osalta ”sopiva” -porukkaan, mutta luumusorbettia oli liikaa. En olisi kaivannut sitä ollenkaan sotkemaan sellaisenaan täydellistä paahtovanukasta. Jokin tässä yhdistelmässä vaan tökki. Ratkaisin asian lopulta lusikoimalla luumusorbetin ensin suuhuni ja keskittymällä vasta sitten annoksen parhaaseen puoleen – paahtovanukkaaseen.

Olipas taas kiva ilta Perhossa! Vaikka emme tällä kertaa aiempien vuosien tapaan päässeetkään nauttimaan kahden tarjoilijan jakamattomasta huomiosta ja juhlavasta vatitarjoilusta.

Tarjoilijakokelaallamme Millallakin sujuivat treenit mukavasti – näin asiakkaan näkökulmasta. Jossain vaiheessa aterimet vähän viivästyivät, mutta en itse asiaa kuvauskiihkossani edes huomannut ennen kuin muut alkoivat hymähtelemään ja kiemurtelemaan tuoleissaan.

Aivan autenttisella ravintolaillallisella olisin saattanut muulle seurueelle viiniannoksen koosta ja viinien maistatuksesta marista. Valitsen mieluusti useita eri viinejä, jolloin kahdeksan senttilitran annos kahdentoista sijaan pienelle ihmiselle riittää. Aina toiveeseen eivät ravintolat taivu. Ei tälläkään kertaa.

Jään usein myös ääneen pohtimaan valintaa parin viinin välillä. Silloin maistamisehdotuksesta tulee tarjoilijalle iso plussa. Yleensä muutaman viinin maistaminen onnistuu mukisematta – kunhan sitä vaan itse huomaa pyytää.

Loppuun haluan vielä muistuttaa Perhon mainioista teemabrunsseista.

Olen käynyt Venäläisellä brunssilla parisen vuotta sitten. Se oli aivan loistava. Tarjolla oli montaa venäläistä herkkua erittäin kohtuulliseen parinkympin hintaan.

Nyt tuloillaan näyttäisi olevan Hyvän olon brunssia sekä italialaista, espanjalaista ja aasialaista teemaa. Perhon brunssit ovat käsittääkseni olleet suosittuja, joten kannattaa tehdä pöytävaraus hyvissä ajoin.

Yhteystiedot Ravintola Perho, Helsinki

Tuoreimmat tarinat Ravintolatarinoiden Instagramissa ja instatarinoissa!