Perinteinen jouluruokakausi korkattu! Rennon juhlallisissa tunnelmissa Kalastajatorpan Pyöreän Salin kattavista ja kauniisti katetuista perinteisistä joulupöydistä. Joista kiitoksen ansaitsevat erityisesti Suomalainen kalapöytä sekä Vegaanisen joulupöydän salaatit.
Elettiin lokakuun loppua tai marraskuun alkua kun ystäväni kysyi, josko lähtisin hänen kanssaan joululounaalle Kalastajatorpalle. ”Joo, mennään vaan! Aina valmis ravintolaan”, vastasin hymy huulilla.
Oikeasti mietin, että blaaah… perinteistä joululounasta. Kalastajatorpalla. So last season – molemmat. Ei jaksa jouluhömpötys enää innostaa. Niistä samoista vanhoista kinkuista ja laatikoista puhumattakaan.
Jos joululounaalle omasta aloitteesta lähtisin, niin paikan pitäisi olla tuore ja lähestymistavan jouluruokiin moderni. Joulun maut ovat ok, jopa jännittäviä, mutta ruoassa saa mielellään olla jotain uutta ja hauskaa jouluista twistiä.
Sekin voi mennä pahasti pieleen. Olimme nimittäin vain reilua viikkoa aiemmin sovittaneet pienet jouluruokailut itsenäisyyspäivän viettoon. Ravintolan valinnasta vastasin minä.
Nyt jo edesmennyt Vilhonkadun Say Cheese tarjosi joulunmakuista menuta juustoisella twistillä intiimissä ja rennossa ravintolaympäristössä. Odotukset olivat isot. Pettymys vielä isompi. Moni asia meni pieleen. Liian moni. Jääköön ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi kun ovensa säppiin pistävään ravitsemusliikkeeseen lähden. Tai ainakaan ketään mukanani vien.
Mutta ennakkoon tylsäksi ja kulahtaneeksi kuvittelemani Kalastajatorppa ei pettänyt. Päinvastoin. Hotelli- ja kongressiravintola ”Torppa” yllätti perinteikkääseen tyyliin kasatulla joulupöydällään positiivisesti.
Jostain syystä suhtaudun hotelliravintoloihin edelleen vähän varauksella. Hassua, koska oman kylän kylpylä- ja kokoushotelli Långvik on tarjonnut useammankin herkullisen ja mieleenpainuneen illalliskokemuksen lämpöiseen takkatuleen tuijottaen.
Maa oli musta ja taivas tuttuun tapaan pilvien peitossa, kun iltapäivän orastavassa hämärässä kipusin kaverin premiumpakuun.
Jostain oli kadoksissa oleva joulutunnelma esiin kaivettava. Pakotin pyysin auton ohjaimissa istuvaa ystävääni vaihtamaan rokkiradion Jouluradion taajuudelle.
Nyt taottaisiin joulufiilistä ilmoille vaikka väkisin. Joulunpunaisessa kaulahuivissa ja samansävyisessä toppatakissa ”jouluvirsiä” veisaten.
Yllättävän monessa suomalaisessa joululaulussa on kirkollisen harras, jopa synkkä sävy.
”Lunta tulvillaan, on raikas talvisää, ei liinakkommekaan nyt enää talliin jää…” kajahti kajareista. Totesimme, että nyt on lumettomassa ja synkässä joulusäässä sopivasti sarkasmia.
Kalastajatorpalla tulijoita ensimmäisenä tervehtivät kivasti kansoitetun Pyöreän Salin ikkunoista kutsuvina hohtavat värivalot sekä sisäänkäynnin jouluiset tonttuasetelmat piparkakkutaloineen. Aulassa perheen pienimpiä viihdytti ”piparipaja”, jossa sai pistää piparinsa koreaksi kuorrutteilla ja muilla koristeilla.
Astuimme kohtalaisen vilkkaaseen ja kaikin puolin hulppeaan Pyöreään Saliin. Jouluinen lounas oli monen osalta täydessä käynnissä – joillakin jo viimeistä tähtitorttua vailla valmis.
Pyöreä Sali parvineen muistutti loppukesän vierailusta Liuskansaaren saariravintolassa. Tunnelma oli täysin eri, mutta perusolemus sama. Voin vain kuvitella, kuinka kauniina Torpan Pyöreä Sali näyttäytyy keskikesän valokylvyssä. Se täytyy tulla ikuistamaan – silmien verkkokalvoille sekä Olympuksen muistikortille.
Salin keskelle komean kattokruunun alle oli katettu kahta puolta palveleva runsas ruokapöytä. Se oli alkuruoista koostuva pääpöytä – kera jouluisin koristein.
Olin mielessäni miettinyt ikkunapaikkaa komeine näköaloineen salia kiertävältä parvelta. Parven sijaan meidät ohjattiin pääpöydän välittömään läheisyyteen – salin pimeimpään pöytään. Se aina vähän harmittaa. Vanhat silmät eivät pimeässä enää näe ja näteistä annoskuvistakin on turha haaveilla.
Eivätpä toisaalta olisi tummanpuhuvat näköalat Laajalahdellekaan silmiä kovasti hivelleet, joten en jaksanut alkaa parvipöydän perään parkumaan. Nälkäkin oli jo. Pelkällä aamukahvilla oli puoli päivää eletty.
Kattavan ruokakuvakavalkaadin sijaan on tällä kertaa tyytyminen sanalliseen selostukseen. Haasteellisen valaistuksen lisäksi ajatus kamera kourassa noutopöydistä jouluruokaansa poimivien keskellä pomppimisesta ei innostanut. Sitä paitsi pitopöydät, sen enempää kuin niistä kootut lautasellisetkaan eivät ole asetelmia kuvauksellisimmasta päästä. Tyylejä kaapia kamaa omalle lautaselle on yhtä monta kuin ottajaa.
Kalastajatorpan buffetpöytä ei yhteen pöytään jäänyt. Suomalaisen kalapöydän ja alkuruoat kattavan pääpöydän lisäksi oli katettu omat pöydät lämpimälle ruoalle, kasvisruokailijoille sekä juustot ja makeat käsittävälle jälkiruokakattaukselle.
Ajan kanssa ja rauhassa nautiskellen oli ajatus joululounaasta nauttia – vailla pinkeää vatsaa ja äkkinäistä ähkyä. Ajatus hyvä, toteutus tökki. Vatsassa kurniva nälkä sekä tarjonnan paljous saivat pään sekaisin. Ei ensimmäistä ja tuskin viimeistäkään kertaa.
Pitopöydät ovat petollisia. Vaikka vain yhden pienen lusikallisen jokaista mieluista sorttia maistaisi, niin jo alkaa aterioinnin puolivälissä ajatus takkuamaan, vatsa pömpöttämään ja päiväunet kutsumaan.
Pyöreän Salin joulukattauksessa parasta oli Suomalainen kalapöytä. Siihen satsasin suuresti. Sillit ja silakat skippasin, mutta savustetut muikut tartarkastikkeella, siianmäti ja kylmäsavustettu siika sitruunaisella creme fraichella sekä akvaviittigraavattu lohi tilli-sinapinsiemenkastikkeella maistuivat. Myös pienet, pyöreät tilliperunat sekä sahramimaustettu katkarapu-fenkolisalaatti tekivät kauppansa.
Oma bravuurini oli vaalea joululimppu, jonka päälle kasasin isosti smetanaa, siianmätiä ja punasipulia ripauksella rouhittua mustapippuria.
Mamma mia, mikä yhdistelmä! Kannattaa kokeilla kotonakin.
Muusta alkuruokapöydästä eniten ihastutti haaparouskusalaatti sekä joulumakkarat omenaisella hapankaalilla.
Kinkku-laatikkolinjalle en lähtenyt ollenkaan. Sitä on tiedossa vielä yllin kyllin joulun päivinä tulevina.
Muutamia vegaanisen joulupöydän alkuruokia oli pakko maistaa, vaikka en ulkona syödessä millään tapaa ruokarajoitteinen olekaan. Kotona asiat on sitten toisin.
Avokadolla, taatelilla ja manteleilla täydennetty couscoussalaatti oli herkullista. Samoin sitruunavinaigrettella viimeistelty kukkakaali-linssisalaatti sekä savupaprika-rosmariinimarinoidut tomaatit.
Luulin ihastuvani savustettuun munakoisoon kera harissakastikkeen. En ihastunut – kylmä munakoiso ei savuisenakaan saanut joulusukkia pyörimään jaloissa.
Juomapuolesta tähän väliin sen verran, että aloitimme lounaan luonnollisesti glögillä. Emme sentään sillä ihan perinteisellä vaan lasillisella kuohuvaa, jonka sekaan oli lurautettu tilkkanen puolukkaista glögiä.
Oikein sopiva joulunajan kuohuva cocktail, joka loisti erityisesti joulumakkaroiden kyytipoikana. Joskin drinkin kuohuviiniltä olisin toivonut enemmän – tiukempaa kuplaa ja muutenkin ryhdikkäämpää otetta.
Arvelin panostavani enemmän mereneläviin kuin kaksi- tai nelijalkaisiin kavereihin, joten ruokajuomaksi valikoitui lasillinen valkoviiniä. Kahden välillä arvoin – suositeltu Chardonnay vai Chablis peruslistalta?
Maistettuani molempia totesin suosituksen osuneen oikeampaan – Larochen La Chevaliere Chardonnay maistui tällä kertaa saman talon Chablista paremmin.
Alkuruokien jälkeen eivät lämpimät enää isommin innostaneet. Vatsan vetoisuus vaan petti.
Mut pakko maistaa, vaik ei mahtuiskaan!
Jatkoin kalaisaa taivalta. Härän grillattu flank steak ja ylikypsä karitsanniska jäivät kertaan seuraavaan.
Palanen vaaleaa kalaa lime-valkoviinikastikkeessa kera salvialla maustettujen kermaperunoiden kelpasi. Vaikka alkuun epäilin. Lämpimässä vuoassa seissyt kala nahkoineen tuottaa yleensä pettymyksen. Torpan kala ei – se upposi nahkoineen päivineen.
Lautanen kädessä jälkiruokapöydän edessä seisoi tuskastunut täti joulunpunaisessa huivissaan. Vaihtoehtoja oli valtavasti ja mieli halasi kaikkea silmien eteen avautuvaa. Vaikka keho kertoi jo, ettei enää makeaa mahan täydeltä. Jälkiruokamahan kapasiteetti oli täydessä käytössä.
My body’s sayin’ NO. But my mind is sayin’ LET’S GO!
Ranskalainen joulukakku – Bûche du Noël oli tässä vaiheessa aivan liian imelää. Suklaisen ganachekakun täyteläisyys ei sen sijaan tuntunut haittaavan yhtä paljon. Se, vegaanisen pöydän suklaa-vadelmakakku sekä vaniljainen jogurttipannacotta raikkaalla tyrnikastikkeella valikoituivat makean pöydän suosikkimauiksi.
Juustot oli pakko skipata. Siitä keho ja mieli olivat sentään yhtä mieltä.
Ähkyltä ei sitten vältytty tänäkään jouluna.
Ehkä ähky on kuin joulukuusi. Tai rosolli, imelletty perunasoselaatikko ja se possuparka omena suussa uunissa. Kuuluu jouluun.
Mistä tietää, että Torpan joululounas oli onnistunut? Siitä, että jouluinnotonkin ihminen harkitsee tulevansa takaisin ja tekevänsä Pyöreän Salin joulupöydästä jopa perinteen. En oikein osaa eritellä, että mikä siinä eniten viehätti. Kaikki?
Paluumatka sysimustassa alkuillassa sujui tulomatkaa leppoisemmissa merkeissä. Vatsat olivat umpitäynnä, päät ajatuksista tyhjät ja keho sen verran raukeana, että silmäluomi tahtoi väkisin lurpahtaa. Mutta Jouluradio jaksoi yhä.
Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki.
Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip tap…
Pöydän päälle veittikaiset rientää, veitikkaiset,
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä. Tip tap…
Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: ”Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?” Tip tap…
Ou nou… Oli aika vaihtaa kanavaa.
ravintolatarinat 