Turun jokivarteen on uinut uusi ravintola. Ravintola Bassi tarjoaa rentoa yhdessä viihtymistä ja persoonallisia cocktaileja kera merellisten annosten vasta saneeratun Bassin talon avarissa saleissa.
Pitkälti klassisiin annoksiin keskittyvän listan tähtipaikalla loistaa näyttävä äyriäisvati. Vege- ja lihamenut seisovat vankasti kaikkien kalaruokien keskellä.
Viikonloppuiltaisin pistetään Bassissa jalalla koreaksi. Robustin ullakon savuhormien välissä on lupa viihtyä yön viimeiseen drinkkiin saakka.
Toiset ottavat tähän aikaan vuodesta äkkilähdön Turkkiin. Minä otin viime viikolla pikamatkan aurinkoiseen Turkuun.
Sinisten siipien sijaan matkasimme kaverin pakussa. Mukavampi kuin lentokone muuten. Jalkatilaa riittävästi. Reilun puolentoista metrin pätkän tarpeisiin. Kahvikin oli parempaa. Lohjan ABC:ltä mukaan napattuna.
Tie Turkuun on kohtuullisen suora ja tylsä, mutta maisemat sadan kilometrin tuntivauhdissa mielenkiintoisemmat kuin kymmenen kilometrin korkeudessa. Pilvessä.
Turku tuottaa monelle pääkaupunkiseutulaiselle tuskaa. Itse olin innoissani. Viime visiitistä on kai kaksikymmentä vuotta vierähtänyt. Silloin käytiin tanssimassa serkun häitä. Niitä toisia.
Turussa tutuksi ovat tulleet tuomiokirkko, Turun linna ja Suomen Joutsen. Ne pakolliset. Maan vanhimman kaupungin ravintolamaailma on sen sijaan jäänyt vielä vieraaksi. Oli aika aukaista ensimmäisen turkulaisravintolan ovi.
Uusimmasta on aina hyvä aloittaa. Vielä viime viikolla uusin oli jokivarren ravintolakadulle nippa nappa elokuun puolella avattu kala- ja äyriäsravintola. Bassi. Jossa matkaoppaanani odotti aiemmin Turun Sanomien ruokatoimittajana tutuksi tullut, mutta sittemmin ravintolayritys Manu Eventsin viestintäjohtajaksi alkanut Heli Nieminen.
Bassin sijainti Aurajoen varren kulmatalossa on mitä mainioin. Jo kadulla tuntuu, että turkulaisten olohuoneessa ollaan. Joskin vilkkaassa sellaisessa. Pyöräilijät suihkivat ohi molemmin puolin pelottavan sukkelaan.
Bassin loistava sijainti ei pääse unohtumaan sisätiloissakaan. Toisen kerroksen vanhanajan ruutuikkunoista avautuvat näkymät yli joen ja jokipenkereen. ”Jollekki pual jokke.”.
Ravintola Bassi pitää majaansa 1800-luvun alkupuoliskolla valmistuneen kivitalon toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Charles ”Carlo” Bassi. Hänen mukaansa on niin rakennus kuin ravintolakin nimetty.
Mielikuvituksettomalta tuntuva nimi sisältää kalaravintolan kannalta osuvan kaksoismerkityksen. Bassit ovat herkullisia ahvenkaloja.
Rakennus on vasta saneerattu. Lattiasta kattoon, viemäreistä vesiputkiin. Ensimmäinen asia, jonka tiloissa aistin saa aivot solmuun. Talo näyttää vanhalta, mutta tuoksuu upouudelta.
Avara ravintolasali tuntuu arvokkaalta. Juhlalliselta. Alkuperäiset, koristeelliset kattolistat on säilytetty. Diagonaalisesti ladottu ruutuparketti viittaa sekin aikoihin menneisiin. Hillityn harmaansinisiksi maalatut seinät tasapainottavat kivasti valoisaa tilaa. Mutta juhlallisuutta ne eivät vähennä.
Bistromaiset kalusteet ja ravintolaan vartavasten suunnitellut, modernit ”kattokruunut” keventävät tunnelmaa. Rakennuksen vanha sielu ei kuitenkaan jätä rauhaan. En tunne seisovani rennon kalaravintolan ovensuussa.
Hienostunut tunnelma muuttuu äkisti kun kipuamme kapeat kiviportaat kerrosta ylemmäs. Vastassa on hämyinen ja rouhea ullakko. Seinissä pilkistää rosoinen punatiili. Huomio kiinnittyy kaareviin hormirakenteisiin, jotka todennäköisesti ovat peräisin ajalta ennen Turun paloa.
Kiinnostun hormien kaunokirjailluista teksteistä. Heli osaa kertoa, että nekin ovat alkuperäisiä. Ovat aikanaan palvelleet nokikolareita, jotta he tietävät kenen hormeja kulloinkin kuuraavat.
Arkisena iltapäivänä ullakko on tyhjillään. Mutta herää henkiin viikonloppuna. Kalaravintolan yläkerrassa yleisöä palvelee Club Bassi, vaihtuvien tiskijukkien tähdittämä yökerho.
Bassin keittiöstä vastaa keittiömestari Marko Jaakkola. Keittiökokemusta Jaakkola on vuosien varrella kerryttänyt useassa Helsingin tunnetussa ravintolassa. Pestejä löytyy mm. Demosta, Murusta, Groteskista ja Farangista.
Viime vuodet ovat Jaakkolalla vierähtäneet viereisessä Tintåssa. Viiden vuoden jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa ja astella kohti uusia haasteita. Bassin paikka avautui kuin tilauksesta.
Jaakkola ei koe merenelävien olevan vahvin vahvuutensa keittiössä. Tyyni keittiömestari fanittaa aasialaista ruokaa. Toistaiseksi Aasia vilahtaa Bassissa vain salaattikulhoissa ja thaimaalaisessa chilikastikkeessa.
Jaakkolan rinnalle toiseksi keittiömestariksi Bassiin löytyi meren antimiin syvällisemmin perehtynyt Jukka Arvola. Molemmat edustavat klassista keittiötä. Kattavasta merenelävien menusta löytyykin tuttuja, klassisia annoksia. Kuten toast skagenia ja bouillabaissea. Ne istuvat uusklassiseen miljööseen mainiosti.
Bassin tähtiannos on monipuolinen äyriäisvati. Me emme äyriäisvatia tällä kertaa tilanneet, mutta naapuripöytään sellainen kannettiin.
Kyllähän tuo komia oli. Vadilla lepäsi miltei kymmentä eri sorttia taskuravun jalasta savustettuihin rapuihin, hummeriin ja grillattuun skampinpyrstöön. Kastikkeitakin neljää eri laatua. Kyytipojaksi leipää. Niin paljon kuin vatsa vetää.
Äyriäsvadissa kiteytyvät keittiömestarin toiveet ja visiot; kokeillaan uutta ja rikotaan omia rajoja, syödään ja touhutaan ruoan kanssa. Yhdessä.
Sosiaalinen ja yhteisöllinen syöminen ovat Suomessakin nousussa. Hyvä niin. Ruoan sijaan pyritään tarjoilemaan kokonaisvaltaisempia kokemuksia. Ruokailukokemuksia ruokaelämysten sijaan. Hetkiä, jotka säilyvät. Muistoissa.
Vaikka Bassin tarjonta painottuu kala- ja äyriäisruokiin, niin lihaa ja kasvistakin laitetaan.
Listalle valmiin kalamenun viereen on tehty tilaa kolmen ruokalajin liha- ja vegemenuille. Ei tylsinä listan täydentäjinä vaan ajatuksella koottuina annoksina. Kuulostaako suolapaahdettu selleri savustetulla sipuliliemellä, marinoiduilla belugalinsseillä ja poltetulla hasselpähkinällä tylsältä? Minusta annos kuulostaa jännittävältä.
Mutta täytyykö kalaravintolasta saada kaikkea?
Sitä sopii miettiä. Minä mieluusti näkisin satasella yhteen ja ainoaan asiaan panostavan kalaravintolan. Mutta ymmärrän myös sen toisen puolen. Kaikki kun eivät kalaa syö.
Kattavan turistikierroksen jälkeen oli aika istahtaa ikkunaseinän nurkkapöytään. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Keskiviikkoilta oli täyteen buukattu. Salin perimmäinen pöytä osoittautuikin oivalliseksi tarjoten näkymät koko saliin sekä auringossa paistattelevalle Aurajoelle.
Iloitsin vanhoille rakennuksille tyypillisistä leveistä ikkunalaudoista. Sinne meni näpsäkästi isompikin käsilaukku ja kaikki tekniset härpäkkeet. Käsilaukku on muuten asia, johon harvalla ravintolalla on tarjota toimivaa ratkaisua. Ravintolasuunnittelijat hoi!
Äyriäisvati olisi ollut ilmiselvä valinta, mutta olen enemmän maisteluihmisiä. Etenkin kun istun ensimmäistä kertaa uudessa ravintolassa. Monta pientä annosta kertoo kokonaisuudesta enemmän kuin yksi iso.
Listalla silmään pistivät osterit. Osterit kalaravintolan listalla eivät ole kummallisuus. Omituista oli se, että emme kumpikaan olleet aiemmin ostereihin uskaltaneet koskea. Nyt uskalsimme. Onneksi. Olemme yhtä ruokakokemusta rikkaampia. Mielikuvat olivat kauheampia kuin kokemus.
Oman jännityksensä ensikertalaisille toi osterinsyönnin tekninen puoli. Kulauttaako simpukka kokonaisena kurkusta alas vai pitääkö pureskella?
Ystävällinen tarjoilija auttoi asiassa. Osterin saa Bassissa syödä miten haluaa. Kulauttaa kurkusta alas, pureskella tai ottaa aterimet apuun.
Kulautus tuntui arvokkaan raaka-aineen haaskaukselta. Puristin päälle sitruunaa, lurautin mukaan salottivinaigrettea ja otin hammaskaluston avuksi. Maku oli voimakkaan merellinen. Kyytipojista huolimatta. Vinaigretten olisin voinut jättää pois. Se häiritsi enemmän kuin helpotti.
Kaveri kumosi oman osterinsa thaimaalaisen chilikastikkeen kera. Tykkäsi. Hänkin.
Gratinoidun, pinaatilla ja pekonilla täydennetyn Rockefeller -osterin pistimme puoliksi. Se oli paljaan jälkeen ”pala kakkua”. Jos osterit jännittävät, niin Rockefelleristä lienee helppo aloittaa.
Osterit huuhdoimme alas lasillisella laatusamppanjaa. Jos osteri ensimmäistä kertaa ikinä suuhun päätyy, niin hoidettakoon homma tyylillä. Klassisia yhdistelmiä kunnioittaen.
Pari sanaa Bassin juomavalikoimasta.
Ateria oli tarkoitus vetää läpi yhden lasin taktiikalla. Valkoviini tuntui luontaisimmalta vaihtoehdolta. Chablista ei listalta löytynyt, joten hetken Riesling ja Chardonnay pallottelun jälkeen päädyin Brochet Organic Réserve Chardonnayhin. Ihan hyvä valinta.
Bassin cocktail-lista on hauska. Sen taustalla on ajatusta.
Aperitiiviksi olin jo aiemmin saanut käteeni pienen sievän pillillä varustetun lasipullon, jonka kaulassa roikkui lappu. Kädessä oli ravintolan nimikkococktail, Bassi. En cocktaileista kovin innostu, mutta tämä mansikalla ja karpalolla maustettu akvaviittijuoma maistui. Ei ollut turhan tuimaa.
Tuimempaa oli aterian loppupuolella baarimestari Tanja Raunion tarjoama rosmariinisuihkeella viimeistelty Aalto -cocktail. Lakkalikööristä ja norjalaisesta akvaviitista. Aaltoon päädyin, koska pidän Alvar Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Bassin cocktailit ovat saaneet innoituksensa ja nimensä Turussa vaikuttaneiden arkkitehtien mukaan. Arkkitehtien rakennustaiteellisia suuntauksia ilmentävät erilaiset elementit. Makumaailman lisäksi tarjoilulasien muodot, juomien värit ja muut cocktailien ainekset. Jääpaloista syötäviin kukkiin.
Yllättävän osteri-innostuksen jälkeen oli aika pelata varmemman päälle. Alkuruoiksi kampasimpukkaa, toast skagenia ja sorsapastramia. Jaettuna.
Ei ole ehkä kaikkein hienostunein tapa nauttia illallista pistäen annokset ronskisti pöydässä puoliksi. Mutta ruokien jakamiseen ja ruoan kanssa puuhasteluun oli keittiömestari Jaakkola aiemmin kannustanut. Viesti meni perille. Kirjaimellisesti.
Bassin kolmen kampasimpukan lajitelma oli mielenkiintoinen. Simpukat olivat saaneet seurakseen chilikastiketta, vaniljaa sekä verigreippiä kera fenkolin.
Eniten ihastuin verigreippi-fenkoliyhdistelmään. Se oli jotain ennen kokematonta ja kaikin puolin huikeaa. Pöydän toisella puolen parhaiten maistui makealla chilikastikkeella maustettu simpukka. Vaniljainen taisi molemmista olla outo.
Bassin skagenista ei harmikseni jäänyt oikein minkäänlaista muistikuvaa. Olin kaiketi kampasimpukasta vielä tohkeissani. Ja odotin malttamattomana vieressä seisovan sorsapastramin kimppuun käymistä.
Muistan skagenin olleen vain jollain tapaa erilainen. Johtuiko siianmädistä vai mistä? En osaa sanoa.
Kun lihalautasta kerran tarjolla oli, niin pitihän sitä maistaa. Yhdessä tuumin valitsimme harvemmin kohdalle osuvan sorsan. Sorsapastrami tarjoiltiin kirsikoiden, paistettujen kantarellien ja sitruuna-timjamiöljyn kera.
Ou wau! Tämä oli herkkua. Joskin pikkasen olisin voinut lisää suolaa pastramin päälle ripauttaa. Mutta kullanruskeiksi paistetut kantarellit, makeahko kirsikka(hilloke?) ja ohueksi siivutettu riistalinnunliha vaan toimii. Klassista ranskalaista? Ehkä.
Sosiaalinen syöminen loppui alkuruokiin. Keskityimme molemmat omien annosten kanssa nysväämiseen. Minä sinisimpukoihin ja ranskalaisiin, seuralainen bouillabaisseen.
Valinnat voi nähdä tylsinä kun tarjolla olisi ollut hummeria ja kokonaisena paistettua kallioanturaa. Niitä ei ihan joka marketista saa. Mutta mielihalujen mukaan mentiin.
Ihanan pehmeitä olivat simpukat ja liemi maukasta. Ei mitään ihmeellistä, mutta en sillä hetkellä ihmeitä kaivannutkaan. Vain tyydytystä jo viikkoja vaivanneeseen sinisimpukoiden himoon.
Sen sijaan ranskalaisista keittiöön vähän ratkutin. Kun sormet ovat yltä päältä simpukkaliemessä, niin on ikävä tarttua haarukkaan.
Oliko pakko ottaa haarukka sottaiseen käteen? Oli. Ranskalaisten koostumus vaan oli sellainen, ettei sormin dippaaminen jämäkkään aioliin tahtonut luonnistua. Nätisti. Enemmän jämäkkyyttä ja kokoa olisin kaivannut frittiperunoilta.
Vastapäisellä lautasella lepäsi eloton keisarihummeri silmineen, saksineen kaikkineen. Provencelaisen kalakeiton päällä.
Bouillabaissen valintaa ei tarvinnut miettiä. Sen oli kaveri päättänyt jo muutama viikko sitten. Ennen kuin ravintola Bassista oli harmainta hajuakaan. Kun jotain äärettömän nautinnollista eteen sattuu, niin sitä on saatava mahdollisimman pian uudelleen.
Ihan ei yltänyt Bassin bouillabaisse porvoolais-marseillelaisen kalapadan tasolle. Mutta ei lautasella pettymyskään kohdannut. Sakeampaa lientä olisin toivonut.
Jälkiruoka meni jälleen jakaen ja mahdollisimman montaa sorttia maistellen. Kolmen jälkkärin lautanen löytyi valmiina listalta. Kaikki maistuivat.
Parhaiten mieleen painui mustikka-valkosuklaafudge. Eniten maistui raikas limeposse vadelmasorbetilla ja marengilla. Raikkaus maistuu. Kalaisan aterian jälkeen.
Lautaselle sulaneet jäätelöt menevät mun piikkiin. Kvenellit olivat kuulemma kauniita pöytään saapuessaan.
Tarjoilija ystävällisesti vinkkasi, että jälkkärissä menee hetki. Päätin hyödyntää ajan piipahtamalla naistenhuoneessa. Joka ei ollutkaan naisten- vaan kaikkien huone.
Unisex-WC:t tulevat! Oletko valmis?!
Modernissa toiletissa riitti muutakin uutta. Jos olin Bassissa syönyt ostereita ensimmäistä kertaa ikinä, niin nyt olin myös käyttänyt automaattisesti huuhtoutuvaa wc-pönttöä. Ekaa kertaa. Ikinä koskaan. Ihmeteltävää riitti, vessareissu venähti ja jäätelöt sulivat lautaselle. Kaverikin kimpaantui. Jälkkärit nenän alla.
Mitäs minä Bassista tykkäsin? Tykkäsin kyllä.
Bassi painui ikuisiksi ajoiksi mieleen paikkana, jossa uskalsin laittaa osterin suuhun.
Se oli koko aterian kohokohta. Henkilökohtaisista syistä.
Kokonaisuus ei ollut ihan ylisuperia, mutta miellyttävä. Ihmisiä oli sali täynnä. Isoin osa kaksin ruokailevia, mutta myös muutaman neljän hengen pöydän bongasin. Tunnelma oli leppoisa ja rento. Juhlavalta vaikuttaneista puitteista huolimatta.
Sanoisin, että Bassi on seurusteluun varsin passeli paikka, jonne kehtaa viedä virallisemmatkin vieraat. Nauttimaan merenelävistä, tutustumaan cocktailien kautta turkulaiseen arkkitehtuuriin ja viikonloppuisin vielä viihtymään yläkerran jamisalissa.
Meidän visiittimme Suomen Turkuun päättyi täysiin vatsoihin ja tyytyväisiin mieliin. Jonkinlaiseen itsensä ylittämisen tunteeseenkin. Edessä oli enää loputtomalta tuntuva automatka pitkin tummaa Turuntietä. Kohti kotona odottavaa ”Tuu tuu tupakkarullaa”.
ravintolatarinat 