Kesäpäivä Kangasalla. Ei vaan meri ympärillä.
Liuskasaari on viehättävien pikkusaarten rykelmään kuuluva kallioinen saari Helsingin Kaivopuiston ulkopuolella. Saari on erityisesti venekansan suosiossa. Syystä. Siellä kotisatamaansa pitää Suomen vanhimpiin ja suurimpiin kuuluvan purjehdusseura.
Purjehtijoita ja muita merellisestä ympäristöstä nauttivia saarella palvelee perinteikäs ja persoonallinen ravintola HSS Paviljong. Näyttää hulppealta, mutta osoittautui vierailun myötä yllättävän kursailemattomaksi ja kotoisaksi kesäravintolaksi.
Suomalainen kesäpäivä lienee parhaimmillaan hopeisena välkehtivän veden äärellä vietettynä. Silloin, kun tarjolla on riittävästi lämpöä sekä sopivan tuulista ja mukavan aurinkoista säätä. Sellaista oli sää, kun sunnuntai-iltapäivänä suuntasimme viettämään leppoisaa lepopäivää Helsingin Meripuistoa vastapäätä sijaitsevaan Liuskasaareen.
Meri kimmelsi iltapäivän auringossa kauniisti ja hellä tuuli hiveli hipiää. Lämpöä riitti. Vaikka hulluin helle olikin jo helpottanut. Tunnelmasta välittyivät välimerelliset vibat auringon keltaiseksi polttaman kasvillisuuden luodessa lempeää kontrastia rantakallioihin sinisenä liplattaville laineille. Tummat sadepilvet roikkuivat raskaina horisontissa. Lipuen kuitenkin suurimmilta osilta purjehduskansan suosiman pikkusaaren ohitse.
Ajatuksena oli nauttia kiireettömästä päivästä idyllisessä saariympäristössä sekä katsastaa myös muut, kävely-yhteyksien päässä sijaitsevat, läheiset pikkusaaret. Samppanjaregatan tuoksinassa vastaan tupsahti kuitenkin tuttuja kasvoja. Vähän yllättäen jämähdimmekin selkeälinjaisessa, mutta omalla tavalla majesteetillisessa funkkisrakennuksessa majaansa pitävän kesäravintola HSS Paviljongin huomaan.
Hetken aikaa ehdimme nauttia auringonpaisteesta ja ulapalla kisaavista purjeveneistä ravintolan upeat merinäköalat tarjoavalla terassilla. En kuitenkaan ehtinyt saada edes roséta lasiin ennen kuin massiivisten vesipisaroiden kuuro ajoi etsimään suojaa ympyräisen salin ikkunapaikoilta.
Suomen kesä. Se perinteinen.
Raikas sadekuuro ei kuitenkaan harmittanut. Päinvastoin. Se oli kaikessa lyhykäisyydessään oikein tervetullut.
HSS Paviljongin nimi juontaa juurensa saarella jo reippaasti yli sata vuotta viihtyneen puriseuran, Helsingfors Segelsällskapin lyhenteestä. Paviljong viittaa luonnollisesti paviljonkiin. Luultavasti siihen ensimmäiseen, jonka pursiseura rakennutti jo 1800- ja 1900-lukujen taiteessa. Nykyinen, oman aikansa funktionaalista tyylisuuntaa edustava rakennus on 1940 -luvun lopulta.
Ravintolan parikerroksinen, pyöreä osa herättää huomiota jo rakennusta lähestyttäessä. Korkea ja valoisa juhlasalimainen sisätila pylväineen, parvineen ja merellisine seinämaalauksineen saa viimeistään haukkomaan henkeä.
Hetkinen, mitä vuosisataa elämmekään? Astuinko juuri aikakapselista ulos?
Salin seinustalla pojat tapailivat pianolla Für Eliseä. Kuinka sopivaa. Ja viehättävää. Visuaalisesti juhlavaa ilmapiiriä kivasti rentouttavaa.
Nälkäkin pääsi siinä juhlallista tilaa ihastellessa ja muiden annoksia vilkuillessa yllättämään. Onneksi olimme oikeassa paikassa; apu löytyi läheltä.
Yksinkertainen, mutta äärettömän maukas päivän kala-annos kruunasi merellisen päivän. Kursailematonta saaristolaisruokaa hienostuneella touchilla. Lautasella iso pala lohta, paahdettuja kesäperunoita ja kukkakaalia kera kirkkaanvihreän hernepyrén sekä raikkaan sitruunaisen vaahdon.
Vain leivänpäälliseksi tarkoitettu, vaahdotettu voi oli turhaa kikkailua. Perinteinen kirnuvoi muutamalla suolakiteellä maustettuna olisi maistunut tumman, miltei mustan saaristolaisleivän päällä paremmin.
Lasissa helmeilevä raikas kuplarosé ja ikkunan takana sadepilven hetkellisesti tummentama meri saivat unohtamaan, että loppukesää eletään jo. Sadepilvikin ehti väistyä ennen kuin lautaset olivat tyhjät ja oli aika taapertaa takaisin laituriin muutaman minuutin takaisin mantereelle vievälle lauttamatkalle.
Ukkonen jylisi vielä. Vaimeasti. Jossain kaukana taivaanrannassa. Elokuinen kesäpäivä alkoi taittua iltaan.
ravintolatarinat 