Ravintola Bistro O matin kolmen ruokalajin menuillallinen tarjoaa hinta-laatusuhteeltaan varsin vahvan ja maukkaan hemmotteluhetken keskelle viikkoa.
Aika tavallista keskiviikkoa ja tammikuun viimeistä päivää vietiin, kun suuntasimme kahden hengen voimin kotikylän menestyneimpään ravintolaan testaamaan muutaman viikon ikäiset valmismenut. Bistro O mat ei pettänyt puoli päivää paastonneita testaajia.
Tarjolla oli taattua BOM -laatua yllätyksellisen edulliseen kampanjahintaan.
Emme olleet kampanjasta etukäteen tietoisia, joten illan lasku yllätti positiivisesti. Jos sinäkin haluat nauttia vatsan täydeltä herkullista ruokaa, niin suosittelen suuntaamaan Bistro O matin tunnelmallisiin pöytiin keskellä viikkoa ennen maaliskuun puoltaväliä. Tutustu aika ainutlaatuiseen tarjoukseen tarkemmin ravintolan facebook -sivulla.
Ilta oli odotetusti ravintolassa rauhallinen. Näin meillä syrjäkylillä valitettavan usein tahtoo olemaan, ellei tarjolla ole jotain erityishäppeninkiä.
Sinänsä rauhaisa ja tunnelmallinen ravintolaympäristö sopi meille hektisen alkuviikon jälkeen mainiosti. Mutta muistui vain mieleeni kun muutama viikko sitten tallustelin pääkaupungin kivisiä katuja ja ihmettelin, kuinka ydinkeskustan ravintolat näyttivät ainakin ikkunan takaa pursuilevan porukkaa.
Menuita ei kauan tarvinnut kummankaan ihmetellä, sillä olimme jo etukäteen päättäneet valita valmiit menut. Toiselle ensimmäinen ja toiselle toinen, jotta pääsisimme mahdollisimman kattavasti maistelemaan keittiön tarjontaa.
Viinien valinnassa kestikin vähän kauemmin, kunnes kaveri päätti pyytää lasiin tarjoilijan suosittelemat vaihtoehdot ja minä arvoin jo kohtuullisen tutuksi käyneeltä viinilistalta vielä maistamatta jääneitä.
Valmiita menuvaihtoehtoja löytyy listalta kaksin kappalein; toinen nelijalkaisten ja toinen eväkkäiden ystäville. Itse menin lihalla, kaveri kalalla. Ei tarvinnut tapella, eikä pitkää tikkua vedellä.
Kalaisan menun alkuruokana tarjoiltiin kuohkeaa ja kohtuullisen kermaista maa-artisokkakeittoa.
Pieni teatraalinen toiminta pöydässä innostaa aina. Niin tälläkin kertaa paksuhkon keiton valuessa tasaisen varmasti kannusta ja kaapetessa vähitellen lautasen keskelle kasatut pikkelöidyt kantarellit ja omenasuikaleet pehmeään syleilyynsä.
Muutaman lusikallisen toisen lautaselta varastin ja tykkäsin kyllä. Erityisesti pikkelöidyt kantarellit ilahduttivat ja piristivät kivasti samettista sosesoppaa.
Iskikö annoskateus? Ei tällä kertaa, kun itse aloittelin ateriaa kuohkeaakin kuohkeammilla blineillä. Kauden ensimmäiset blinit maistuivat, ja olivat itse asiassa syy, minkä vuoksi päädyin valitsemaan lihaisan menun.
Kuohkeutta blinikakuissa todellakin piisasi! Omaan makuun ehkä hieman liiaksikin. Tiedän, että monelle kuohkeus ja pinnan rapeus ovat parhaan blinin mittarit, mutta itse pärjään vähemmälläkin. Perinteiset venäläiset blinithän vastaavat kooltaan ja rakenteeltaan oikeastaan meidän peruslettuja. Nämä pannukakkumaisemmat tottelevat kotomaassaan nimeä ”oladi”. Ovat ainakin joskus totelleet. Mutta maailma muuttuu ja blinit siinä sivussa.
Oikein kuohkeiden ja paksujen blinien suurimmaksi ongelmaksi omassa suussa muodostuu kokonaisuuden tasapaino. Tai lähinnä sen keikahtaminen. Hienostuneet päälliset, kuten tällä kertaa kyytipoikana toimineet siianmäti sekä aivan järkyttävän maukas savustettu smetana jäävät herkästi sivuosaan. Sipulissa potkua riittää kyllä, mutta sitäkään ei sovi liialti päälle lapata. Jos mädistä tykkää.
Savusmetanaa oli ensi kertaa lautasella ja se kyllä kruunasi Bistro O matin bliniannoksen. Söisin suoraan purkista. Sellaisenaan.
Alkuruoat nautittiin perinteisesti kera valkkareiden. Keitolle itävaltalaisen Fred Loimerin Lois Grüner Veltlineriä ja blineille Weingut Faubel Maikammerin palstarisukka Kirchenstück Rieslingiä.
Loimer Loisia en ruoan kanssa maistanut, mutta maistui kyllä ihan itellään. Sen sijaan Faubelin aromikas, joskin melko hedelmäinen Riesling oli kyllä nappivalinta mätiblineille.
Kalamenun pääruokana oli grillattua lohikala nieriän fileetä sekä seljankukalla maustettua sipulia ja sinisimpukkaista voikastiketta. Lisukkeena pikkelöityä sipulia, paahdettua parsa- ja/tai kukkakaalia sekä romanescopyrettä. Olettaisin. Nyt täytyy myöntää, että olin niin keskittynyt omaan annokseeni, että kalalautasen lisukkeet menivät vähän ohi. Bad, bad me!
Kaunis oli kala-annos, jossa riitti myös syötävää kahden kunnon kokoisen fileen verran.
Grillattu lohikala on aiemmilta BOM -visiiteiltä itselleni tuttu ja aina yhtä hyväksi valinnaksi osoittautunut. Toinen tiimiläinenkin tykkäsi, joten voimme kyllä hyvillä mielin suositella annosta kaikille kalan kavereille.
Entäs tämä upea liha-annos?! Ensinnäkin annos oli valtavan kaunista katseltavaa.
Melkein harmitti upottaa haarukka suussasulavan pehmeäksi haudutetun Westankärrin karitsan niskaan.
Mutta vaan melkein, sillä paahdetuilla romanesconkukinnoilla ja -pyreellä sekä mustajuurella täydennetty annos oli aivan järjettömän herkullinen.
Ihastuin kovasti myös pikkuruisiin, sinisävyisiin ruusukaaleihin. Ne olivat ehkä söpöintä ikinä.
Eittämättä paras ravintola-annos pitkään aikaan, ja erittäin vahva suositus, jos lempeä karitsa maittaa. Mulle maittoi mainiosti, kuten melkein puhtaaksi kaavitusta lautasesta näkee.
Karitsa itsessään oli hyvää, mutta parasta oli tasapainoinen ja maukas kokonaisuus. Tykkäsin kovasti!
Kala-annoksen viiniksi valikoitui sekä itseni, että tarjoilijan suosittelema, Espanjan Rias Baixasin viinialueelta tuleva Martin Codaxin Marieta Albariño.
Olen aiemmin nauttinut Marietaa lounaalla kera mausteisen katkarapu-nuudelisalaatin ja ihastuin. Ihanan täyteläinen viini, joka runsaasta hedelmäisyydestään huolimatta maistuu mukavan raikkaalle. Jälleen nappivalinta!
Itse valitsin karitsalle itävaltalaisen Meinklangin Blaufränkischin, joka oli hyvä valinta sikäli, että en ollut kyseistä viiniä tai rypälettä aiemmin maistanut. Samaisen tuottajan Grüner Veltlineriin olen kovin ihastunut. Maistuu mainiosti talvisen kurpitsarisoton kera (reseptiä tulossa!). Meinklangin viinit ovat biodynaamisesti tuotettuja, ja käsittääkseni menevät myös naturaaliviinien kategoriaan.
Valitettavasti Blaufränkisch vaan oli lempeälle karitsa-annoksella hieman liikaa… Mutta mukavan persoonallinen viini, josta ensimmäiseksi mieleeni nousi sana ”earthy”.
Pehmeämpi viinivalinta olisi ollut parempi, mutta tulipa maistettua! Tarjoilija suositteli Emilio Moron Resalsoa, joka todennäköisesti olisi istunut karitsen kylkeen kivemmin. Kyseinen viini oli kuitenkin tuttu loppusyksystä niin ikään Bistro O matissa järjestetyltä Emilio Moro -viinintekijäillalliselta, jossa se ei todella kovassa seurassa valitettavasti tehnyt minuun vaikutusta.
Lopuksi vielä suut makeaksi!
Kalamenun kanssa tarjoiltiin aivan ihanan raikkaalla kirsikkasobetilla täydennettyä, vaniljaista paahtovanukasta eli ranskalaisittain crème brûléeta. Maistoin ja pidin erityisesti kirsikkasorbetin raikkaudesta.
Omalla jälkiruokalautasella komeili aurinkoinen, kirkkaan keltaisena hohtava ja muistaakseni tyrnisiirapilla viimeistelty tyrniparfait, jonka välistä löytyi vielä seljankukkamoussea.
Pääasiassa sokeritonta elämää viettävälle paahdetulla valkosuklaalla täydennetty annos oli alkuun aika makeaa, mutta raikkaat vadelmat lautasella piristivät ja tasapainottivat kokonaisuutta kivasti.
Ihastuin myös annokseen yllätyksellisyyttä tuoviin rucolanversoihin!
Kumpi parempi, vaniljalla maustettu paahtovanukas vai tyrninen parfait? Vaikea valinta… Alkuun pidin paahtivanukkaasta enemmän, mutta kyllä lopuksi taisin kallistua kuitenkin tyrnisorbetin puoleen. Aika tasaväkinen kaksikko!
Jos tykkää makeammasta, niin sorbet -annos lienee osuvampi valinta. Jos taas kermainen, mutta makeudeltaan hieman hillitympi ja kokonaisuudessaan raikkaampi annos maistuu, niin suosittelisin valitsemaan vanukkaan.
Eihän se kiva keskiviikkoilta jälkkäreihin jäänyt! En itse välitä jälkiruokaviineistä vaan nautin jälkiruokani mieluiten ihan sellaisenaan. Mutta en tiedä parempaa tapaa lopetella loistavaa ateriaa kuin raikas kuplajuoma! Lasissa tällä kertaa Besserat de Bellefonin hienokuplainen Brut -samppanja.
Tiimin miesvahvistukselle eivät sen sijaan kuplat maistuneet vaan kuplajuoman tilalle valikoitui shottimainen anislikööri, Sambuca. Sekin varmasti raikasti suuta mukavasti.
Tapana on ollut pohtia menun parasta annosta, jonka määrittelen kysymyksellä ”Mitä mieluiten söisin uudelleen?”. Tällä kertaa ei suosikkiannoksesta ollut epäselvyyttä, kyllä oman menuni pääruokana tarjoiltu karitsanniska vei voiton.
Kaiken kaikkiaan Bistro O matilta jälleen erinomainen esitys, jossa hinta ja laatu ihan normihinnoinkin kohillaan. Kyllä minä tähän kokonaisuuteen mielelläni pistän viisikymppiä ja tunnen saavani rahoille vastinetta. Ja nyt tosiaan aina maaliskuun puoliväliin saakka kaksi syö karvan alta kuudenkympin. Ei paha!
Tiedustelin myös henkilökunnalta, että onko jotain muuta kivaa tuloillaan. Ja onhan sitä! Helmikuun loppupuolella nimittäin vaihtuu sunnuntain blinibrunssi mielenkiintoiselta kuulostavaan patabrunssiin, jossa pääruoka tarjoillaan padoissa pöytiin. Vaihtoehtoina kala-, kasvis- ja lihapadat sisältäen alku- ja jäkiruokabuffetin. Tämä(kin) täytynee käydä testaamassa!
ravintolatarinat 